C-pojille viikonlopulta yksi voitto ja kaksi tappiota

C-pojat jatkoivat SM-karsintaa viikonlopun tuplakierroksella.
Lauantaina Kotkassa ensimmäisessä matsissa vastaan tuli ilman tappioita edennyt KTP.

Seitsemällä pelaajalla matkassa ollut Kouvot piti pelin tasaisena puoliajalle asti, mutta toisella puolikkaalla KTP juoksi voittoon lukemin 85-65.

Päivän toisessa ottelussa vastassa oli Heinolan NMKY. Ottelun tempo jäi hyvin matalaksi. Heinola pelasi taktisesti viisaasti paikkapuolustusta joka oli Kouvojen pojille uusi tuttavuus. Heittoprosentti ei noussut toivotuksi ja Heinolalle ansaitusti pisteet lukemin 76-50.

Sunnuntaina kohdattiin kotikentällä Lappeenrannan NMKY. Edellisen päivän tappiot eivät vaikuttaneet Kouvojen otteisiin, vaan Valkealatalon parketilla nähtiin hyvin kenttää juokseva ja hyviä valintoja tekevä joukkue. Lappeenranta jäi jalkoihin lukemin 91-28.

Ottelutahti on seitsemän joukkueen lohkossa hyvin erilainen. Kouvot on kohdannut jo kaikki joukkueet kertaalleen ja on sarjassa kolmantena kolmella tappiolla ja kolmella voitolla. Kolme parasta etenee SM-sarjaan.