Hieno taistelu ei aivan riittänyt ennätysyleisön edessä

Otteluun lähdettiin tilanteesta, missä Vilpas oli voittanut molemmat aikaisemmat pelit (95-77 ja 69-59). Molemmilla joukkueilla oli myös muutoksia kokoonpanossa, kun Vilppaan maajoukkuemies Juho Nenonen on loukkaantunut ja huhutaankin, että miehen kausi saattaa olla paketissa. Positiivinen uutinen Salolaisleiriin oli kuitenkin Tim Colemanin paluu pelaavaan rosteriin. Kouvot taas purki Duke Sheltonin pelaajasopimuksen ja loukkaantuneiden kirjoissa jatkavat Melson Silas sekä Teemu Knihtinen.
Kouvojen paidassa ensi esiintymisen teki Ura Basketista tuttu Avery Woodson.

Salossa on viikonlopun aikana pelattu And1 junioriturnausta ja turnaukseen osallistuneet pelaajat kansoittivat lehtereitä. Yleisömääräksi ilmoitettiin 2383, hattu päästä, hieno määrä!

Ensimmäinen puoliaika mentiin liki kori korista. Kouvot oli vielä pari minuuttia ennen puoliaikaa 8 pisteen johdossa, mutta Salo pääsi iholle pitkälle tauolle, kun eroksi jäi vain 3 pinnaa.

3. jakso alkoi Salon 11-2 nykäisyllä. 
Saloiset painostivat palloa huomattavasti enemmän, kuin ensimmäisellä puolikkaalla.
Kouvot ei tähän pystynyt vastaamaan. 

Käytännössä neljäs jakso jatkoi samaa rataa, Salo otti muutaman pisteen runeja joihin Kouvot aina vastasi.
Neljännen jakson alkuun nähtiin koko Salohallin hiljentänyt tilanne, kun Teemu Rannikko muljautti polven todella pahasti levypallotilanteessa. Kaikki toivotaan, että Teemun kausi ei ollut siinä.

Kouvoista Derrick Barden pelasi mahtavan pelin, 31 pinnaa, 7 levyä, 3 syöttöä ja 1 torjunta.
Sitä vastoin Kouvojen uusin hankinta Avery Woodson jätti parhaan pelinsä tuleviin koitoksiin.

Tuomas Ojan kommentit:
Panostettiin puolustukseen, missä Salon heitot ei saisi tulla suoraan kuvioiden päätteeksi. Tässä onnistuttiin ensimmäisellä puoliajalla, mutta toisella hävittiin liikaa 1 vastaan 1 puolustuksia ja näin jouduttiin ottamaan aina pallo sukasta ja avaamaan peli päätyrajalta.
Vaikka ihan OK peli palattiinkin, niin tyytyväinen ei voi olla, koska näistä ei saa pisteitä sarjataulukkoon.
Tavoitteemme on pelata playoffs pelejä keväällä ja siksi näitä kärkipään joukkueita pitäisi välillä voittaakin.

Vili Nyman:
Alku oli ihan hyvää 5 vastaan 5 puolustamista, mutta kolmannella jaksolla ei vaan enää saatu stoppeja.

Ville Tuominen:
Rannikon polvi huolestuttaa ja siksi vaikea suuremmin analysoida peliä.
Kolmanteen jaksoon saimme kuitenkin hyvän intensiteetin. Saatiin ja se lopulta toi voiton.
Muuten ei kummoinen peli.
Colemanin paluu toi virtaa, mutta ei järkeä.

Pinnat ja levyt:
Barden 31/7
Gonza 14/1
Seve 11/3
Super 10/7
Nyman 8/0
Woodson 6/2
Lommi 2/1