Jyri Lehtonen palaa Kouvojen päävalmentajaksi

Jyri Lehtonen tekee paluun Kouvojen miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi kahden vuoden tauon jälkeen. Kyseessä on Lehtosen kolmas pesti Kouvojen peräsimeen, kaksi edellistä rupeamaa sisälsivät yhteensä kahdeksan kautta. Lehtosen sopimus kattaa kauden 2021-2022. Lehtonen on ennen Kouvoihin siirtymistään toiminut myös Uudenkaupungin Korihaiden päävalmentajana vuosina 2007-2010.

Jyri Lehtonen on yksi Korisliigan kokeneimpia ja menestyneimpiä valmentajia. Äänekosken Huiman kasvatti on toiminut päävalmentajana yhteensä 538 pääsarjaottelussa, tuo oikeuttaa sijaan kuusi all time -rankingissa. Tämän hetken liigavalmentajista vain Sami Toiviainen (601) ja Tomi Kaminen (555) ja ovat keränneet vyölleen enemmän otteluja. Kouvojen päävalmentajana Jyri Lehtonen on johdattanut joukkonsa kertaalleen Suomen mestaruuteen (2016) ja hopealle (2019).

Jyri Lehtosen ensimmäinen pätkä (2010-2016) Kouvojen päävalmentajana huipentui Suomen mestaruuteen kun Kouvot juhli seurahistoriansa neljättä mestaruutta keväällä -16. Kouvolan Lumon Areenalla viimeistä finaaliottelua seurasi peräti 3733 silmäparia. Kouvot voitti finaalisarjan Tampereen Pyrintöä vastaan otteluvoitoin 4-1. Kauden päätteeksi Jyri Lehtonen valittiin Korisliigan vuoden valmentajaksi. Lehtosen toinen ajanjakso (2017-2019) päättyi hopeamitaliin, kun Karhu Basket vei mestaruuden Kouvojen nenän edestä keväällä -19 otteluvoitoin 4-1.

Jyri Lehtonen on aiemmin toiminut Kouvojen päävalmentajana kahdeksan kauden ajan.

Kolmatta kertaa Kouvojen päävalmentajan pestiin siirtyvä Jyri Lehtonen: ”Kiva palata tuttuun organisaatioon, jossa on mahtava staffi. Hienoa jatkaa valmentamista pitkäaikaisessa kotikaupungissani.”

Vaikka Lehtonen on ollut kaksi vuotta sivussa Korisliigan päävalmentajan toimesta, ei koripalloa hengittävä valmentajavelho ole lajia unohtanut: ”Pari vuotta olen opiskellut koripalloa ulkomaan reissuilla ja viime aikoina television ja internetin välityksellä. Myös minipoikien valmentaminen on ollut kivaa vaihtelua ja opettanut paljon oppimisesta. Osallistuin viime vuonna myös huipputasoiseen JVV -koulutukseen Kisakalliossa, jota veti ansiokkaasti Jyri Lohikoski. Matkaan tarttui paljon oppia ja työkaluja joita pääsen käyttämään ja hyödyntämään tulevassa pestissäni.”

Siitä huolimatta, että vallitseva maailmantilanne on ollut niin seuralle kuin koko urheilevalle kansalle haastava, katsoo Lehtonen kuitenkin luottavaisena tulevaan: ”Kouvot ja Kouvola ovat tärkeässä osassa elämääni. Vaikka viimeiset pari kautta ovat olleet Kouvoille eri syistä haastavia, uskon että pystymme kasaamaan nuoren ja nälkäisen joukkueen tulevalle kaudelle. Joukkueen joka pelaa parasta koripalloaan kevätauringon lämmittäessä.”

Kouvojen puheenjohtaja Sami Laaksonen on tyytyväinen tutun sepän paluusta ahjon ääreen: ”Jyrin paluu päävalmentajaksi on ensimmäinen etappi Kouvojen uudelle nosteelle. Jyrin näkemys pelistä on ainutlaatuinen ja näytöt ovat kiistattomat. Hän sopii erinomaisesti strategiaamme uusien huippupelaajien luomisessa pelillisistä tavoitteista tinkimättä.”