Maanantaina 7.5. vietettiin Kouvojen kauden päättäjäisiä Jatke Areenalla eli vanhalla tutulla ”Manskarilla”. Tilaisuuden juontajana toimi vauhdikkaista ottelutapahtumista tuttu Janne Valtonen, ja tunnelma oli juuri niin hieno kuin se Kouvojen rakkaassa kotihallissa voi olla.

Paikalla oli ennätysmäärä kouvoja pienimmistä naperoista aina talkooväen konkareihin saakka. Palkintoja jaettiin paljon, ja jakajina nähtiin Tsekissä toisen ammattilaiskautensa päättänyt Alexander Madsen, Kouvojen Tuomas Hirvonen sekä kouvottaret Kaisa Lind, Rosa Frimodig ja Elina Mikkola. Palkintoja jäi myös jakamatta ja niitä voi kysellä Torikadun toimistolta. Kentällä hääri lasten ilona myös seuran maskotti Mesitossu, joka oli selvästi riemuissaan kesäisen aurinkoisesta kelistä.

Kausi on ollut taas pitkä, ja toiminta monipuolista. Harrastepuolen tekeminen on kasvussa, junnuja on mukana ennätysmäärä, ja illan juhlat järjestettiin ensimmäistä kertaa aktiivisen joukkueenjohtajista muodostuneen toimikunnan toimesta. Tykkimäki-turnauksen pääyhteistyökumppanin edustajana paikalla ollut Sakari Pasanen vastaanotti

junioriyhteistyökumppani-palkinnon, jonka ojensi Ale Madsen. Pasanen kiitteli yhteistyötä ja ihasteli junnujen sekä aktiivisten toi

mitsijoiden ja talkoolaisten runsaslukuista määrää. Tykkimäki-yhteistyö saa jatkoa myös tulevalla kaudella. Illan vetonaulana ja parketin viihdyttäjänä esiintyi Kouvoissakin palloillut pop-taivaan kouvolalaistähti, Aleksanteri Hakaniemi.

Kouvot-toimisto kiittää ja toivottaa kaikille jäsenilleen sekä talkoojoukoilleen oikein rentouttavaa kesää!

Lisää kuvia tapahtumasta kuvapankissamme.

 

 

Palkitut Lisää kuvia tapahtumasta