Korisliigan puolivälierät: Bisons – Kouvot vol. 2

Tässä sitä jälleen ollaan, samassa tilanteessa kuin tasan vuosi sitten. Korisliigan runkosarja on takana ja pudotuspelit odottavat aivan kulman takana. Kouvojen ensimmäisenä vastustajana jälleen Bisons Loimaa jolla on myös kotietu puolellaan. Kuulostaa jotenkin kovin tutulta.

Vaikka vastustaja on sama ja sarja alkaa jälleen Loimaan saviseudulta, on myös joitakin asioita toisin verrattuna vuoden takaiseen. Bisons on pelannut tällä kaudella yhteensä jo hurjat 70 runkosarjaottelua Korisliigaa sekä VTB-liigaa. Raskaan taipaleen on tunnuttava pelaajien kropassa ja ehkä mielessäkin. Toisaalta Bisons on pelannut kauden aikana erittäin kovia pelejä kovia vastustajia vastaan sekä rutinoitunut ja hitsautunut joukkueena saumattomasti yhteen. Kumpi näistä painaa vaakakupissa enemmän?

Viime kauden Kouvot joutui pelaamaan kevään kaikki runkosarjapelit kuin viimeistä päivää yhtään peliä tai pelaajaa säästelemättä. Tuloksena oli huikea nousu sarjataulukon jumbosijalta runkosarjan seitsemänneksi ja saman tien myös pudotuspeleihin. Tuolloin Kouvot voitti 14 viimeisestä runkosarjaottelustaan peräti 12. Hieno koko kevään kestänyt loppukiri loi erinomaisen fiiliksen ja tunnelman, niin joukkueeseen kuin koko kouvolalaiseen koripalloperheeseenkin. Mutta oliko kaikki sittenkään kunnossa kevään tärkeimpien pelien alkaessa?

Ensinnäkin Kouvoilta puuttui kokoonpanosta todellinen sisäpelaaja kun sentteriksi hankittu atleettinen 201-senttinen Gregg Thondique (16.8/10.4) ei loukkaannuttuaan enää pelannut huhtikuun alun jälkeen. Paikkaajaa ei samalle pelipaikalle ulkomaalaisvahvistuksista löytynyt vaan Kouvot pelasi kahdella takamies- ja yhdellä jenkkilaiturilla. Tästä syystä Kouvot joutui pelaamaan valtaosan biisonisarjasta paikkapuolustusta. Joukkueen rosteri ei ollut tasapainossa ja sen takia Kouvot joutui mukautumaan ja osin muuttamaan aiottua pelisuunnitelmaansa. Kouvot on tällä kaudella ainakin toistaiseksi välttynyt suuremmilta loukkaantumisilta ja kaikki pelaajat pääsevät pudotuspeleihin ilman sen suurempia vammoja tahi vaivoja.

Toisekseen kevään upealla nousulla oli myös kääntöpuolensa. Joukkueen avainpelaajat joutuivat oikeastaan koko kevään uurastamaan todella kovia minuutteja jotta joukkue saavuttaisi voittoja riittävästi ensinnäkin sarjapaikan säilyttämiseksi ja toisekseen pääsystä pudotuspeleihin. Kun pudotuspelit alkoivat, oli avainpelaajilla, jos ei nyt aivan takki tyhjä, niin ainakin sen verran piimää pohkeissa, että meno parketilla ei ollut enää samanlaista kuin hurmiossa pelatessa aikaisemmin keväällä. Tämä konkretisoitui ehkä parhaiten, tai pahiten, juuri sarjan neljännessä ja sitä myöden viimeisessä ottelussa jossa Kouvot ei enää kotiluolassaankaan saanut kunnolla haastettua biisonilaumaa. Tänä keväänä tilanne on myös avainpelaajien rasituksen osalta parempi kuin vuosi sitten.

DSC_5224

Kouvot ja Bisons ovat pelanneet tällä kaudella neljä tasaista ottelua keskenään. Otteluvoitot tasattiin (2-2) kun molemmat joukkueet voittivat kotiottelunsa. Tasaisuudesta kertoo myös se, että kun neljän ottelun tehdyt pisteet lasketaan yhteen, on Bisons vahvempi kolmen pisteen verran, siis 160 peliminuutin jälkeen yhden kolmen pisteen heiton verran.

Bisons voitti viimeisestä viidestä runkosarjaottelustaan vain yhden. Voitto kirjattiin kotiottelusta Seagullsia vastaan (85-70). Tappiot tulivat KTP-Basketille kahdella (65-67) ja Karhulle viidellä (88-83) pisteellä, mutta Namika Lahti ryöpytti loimaalaisia 30 pisteellä (76-46) ja Lapuan Kobrat viimeisen kierroksen molemmille merkityksettömässä ottelussa 21 pisteellä (60-81). Kouvoilla viiden viimeisen ottelun lukemat ovat toisin päin, neljä voittoa ja yksi tappio. Voitot tulivat Salon Vilppaasta 39 (52-91), Lapuan Kobrista 31 (97-66), Tampereen Pyrinnöstä kahdella (81-83) ja Joensuun Katajasta 13 pisteellä (97-84). Viiden viimeisen runkosarjaottelun ainoa kauneusvirhe tapahtui Espoossa, jossa Kouvot hävisi runkosarjan viimeiseksi jääneelle Tapiolan Hongalle neljällä pisteellä (78-74). Joukkue kuitenkin näyttäisi ottaneen tuosta tappiosta opikseen, sen verran hurjaa tahtia Kouvot nakutteli pisteitä runkosarjan viimeisessä ottelussa Katajaa vastaan ensimmäisellä puoliajalla (60p).

Joukkueet päätyivät runkosarjan päätteeksi tasapisteisiin (48, 24/16) sijoille neljä ja viisi. Kotiedun saivat loimaalaiset jo mainitun kolmen kenttäpisteen turvin. Kotietu on tietysti merkittävä tekijä varsinkin kun kuluvalla kaudella molemmat voittivat ottelunsa nimenomaan kotonaan. Molemmat ovat myös pelanneet koko kauden selvästi paremmin kotisalissa kuin vieraissa. Bisons on onnistunut koko kaudella voittamaan vieraissa yhdeksän ja Kouvot kahdeksan kertaa. Toisaalta viime kauden pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Kouvot taisteli ainoan voittonsa biisoneista juuri vieraskentällä (84-85) ja toinenkin vierasottelu, sarjan avausottelu, oli sekin erittäin tasainen (81-78).

DSC_5394

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen mietiskeli jo tulevia viimeisen runkosarjaottelun lehdistötilaisuudessa: ”24/16 on runkosarjassa meille hyvä suoritus. Runkosarjassa moni tavoite täyttyi. Muutama peli oltaisi voitu voittaa enemmän ja muutama meidän olisi pitänyt hävitä eli siinä mielessä 40 peliä on ihan tarpeeksi iso otanta. Lopputulos on aivan oikea. Me ollaan juuri sillä paikalla sarjataulukossa mihin me kuulutaan. Me ollaan terveinä, meillä on muutamia uusia juttuja valmiiksi harjoiteltuna ja lähdetään haastamaan Biisoneita. Viimeiset viisi vuotta kun olemme kasvattaneet näitä nuoria pelaajiamme niin Pyrintö ja Biisonit ovat olleet ne kaksi äijäjoukkuetta mitä vastaan meidän pitää oikeasti pystyä selviytymään jos meidän pelaajat meinaavat pelata jossain kärkijoukkueissa Suomessa tai jossain ulkomailla uransa aikana. Ensimmäiset kolme vuotta olivat aika nihkeitä, viime kaudella pystyttiin haastamaan sekä Pyrintö että Biisonit ja Biisonit vielä vähän siipirikkoisena pudotuspeleissäkin. Tänä vuonna tasattiin voitot Biisoneitten kanssa ja Pyrintöä vastaan voitettiin 3-1 joten nämä ovat olleet meille eräänlaisia miehuuskokeita. Saatiin nyt ensimmäisellä kierroksella vastaamme rutinoitunut joukkue joten meidän pitää todennäköisesti voittaa ensin vieraissa jotta me saadaan tästä tehtyä kunnon ottelusarja. Itseluottamusta löytyy kyllä, mutta meidän pitää lähteä nöyrästi hakemaan sitä ensimmäistä vierasvoittoa.”

Kouvot pääsee pudotuspeleihin hyvistä asetelmista vaikka kotietua joukkue ei onnistunutkaan lopulta nappaamaan. Kaikki pelaajat ovat terveinä ja viimeisissä otteluissa peli on kulkenut paikoin oikeinkin mukavasti, molemmissa kenttäpäädyissä. Joukkueen kokoonpanossa on neljä hyvää ulkomaalaisvahvistusta joista kenet tahansa voi hyvillä mielin merkitä pelaavaan kokoonpanoon. Kouvoista on monesti tälläkin kaudella puhuttu nuorena ja osin kokemattomanakin joukkueena, mutta fakta on se, että joukkueessa on nuoruuden lisäksi myös paljon kokemusta sekä kaksi jo kertaalleen Suomen mestaruuden voittanutta pelaajaa.

Kouvoille kaikki kaikessa on kokenut 33-vuotias joukkueensa kapteeni Ville Kaunisto (13.2/9.4/2.0s/1.2r). Kauniston merkitys joukkueelleen on suunnaton eikä vähiten kentällä näytetyn oman esimerkin ansiosta. Kapteenin voittamisen halu ja tapa sytyttää joukkueensa omalla esimerkillään on ihailtavaa. Ilari Seppälä (11.9/2.2/3.6s) on pelannut jälleen kerran mainion kauden ja vire tuntuu vain paranevan lisääntyneen auringonvalon myötä. Viime vuoden pudotuspeleissä Seppälä oli erinomaisessa vedossa joten miksei sama toteutuisi tulevassakin pudotuspelisarjassa.

Tuomas Hirvonen (7.3/2.4/2.7s) on pelannut keskimäärin 25 minuuttia ottelua kohden ja nuorukainen on sen myötä jälleen kehittynyt viime kauteen verrattuna. Alexander Madsen (6.7/2.4/1.0t) pelasi runkosarjan aikana pari kolme ilmiömäistä ottelua, mutta pelaamisesta puuttuu vielä tietynlainen tasaisuus. Madsen voi hyvänä päivänä ratkaista pudotuspelinkin joukkueelleen, jos ei nyt täysin yksinään, niin ainakin yhtenä ratkaisupelaajana. Daniel Dolenc (3.7/2.2) tunnetaan ehkä ”parhaiten” hurjaan menestykseen nousseesta hittivideosta, mutta kentälläkin syntyy hyvää jälkeä. Dolenc on pussittanut viimeisestä neljästä ottelusta peräti kahdessa kaksinumeroiset pisteet ja kauden aikana tilastoitiin myös kolme heiton torjuntaa kahdessakin ottelussa.

Kouvojen ulkomaalaisvahvistuksista kaksi on takamiehiä, yksi laituri ja yksi sisäpelaaja. Helposti voisi kuvitella, että pelaava kolmikko täydentyisi aina jommallakummalla takamiehellä, mutta otteluihin voidaan tilanteen mukaan lähteä helposti myös muunlaisellakin koostumuksella. Kaikki neljä pelaajaa ovat täysin erilaisia omine vahvuusalueineen. Monipuolinen Jason Conley (16.0/7.7/2.6s/1.1r) on voittanut edellisillä Suomen visiiteillään jo kertaalleen kultaa sekä hopeaa, joten laituri varmasti tietää kuinka kyseinen temppu tehdään. Voimakasrakenteinen sisäpelaaja Andre Williamson (14.9/9.1/1.3t) on tehnyt suurin piirtein samat tilastot kuin edeltäjänsä Jonathan Jones (13.1/8.4/1.3t), mutta Williamsonin vahvuus tulee esille erityisesti puolustuspäässä.

Kesken kauden paluun viime kauden joukkueeseensa tehnyt Matt Gibson (13.4/2.9/3.2s/1.1r) on erinomainen taistelija ja trillerimäisten otteluiden loppuhetkien viilipyttymäinen ratkaisija. Viimeisenä joukkueeseen liittynyt ja viidessä ottelussa Kouvoja edustanut D.J. Richardson (14.2/2.4/1.2s/1.2r) on erinomainen kolmen pisteen heittäjä (2.8/5.4, 52%) ja lisäksi kova takamiesten, ja hieman kookkaampienkin pelaajien, puolustaja. Viimeisessä runkosarjaottelussa Korisliigan pistepörssin voittanut Joensuun Katajan Robert Arnold sai kokea 8-senttiä lyhemmän Richardsonin puolustustaidot.

DSC_5263

Loimaan Bisons pelasi kauden aikana kahta sarjaa ja yhteensä peräti 70 runkosarjaottelua. Kaikki pelaajat eivät ikävä kyllä selvinneet tästä seikkailuista pelikuntoisena kevääseen asti. Loimaalaisilta ovat loppukauden sivussa vuosi sitten erinomaisesti Kouvoja vastaan pelannut Matti Nuutinen (11.7/5.1/1.4s/1.3r), isojen pelien suuri mies Ville Mäkäläinen (5.5/3.3/2.3s) sekä ”oman kylän poika” ja Loimaan suuri sankari Eero Aaltonen (4.2/0.8). Olisi hienoa mikäli joukkueet pääsisivät pudotuspeleihin aina parhaalla miehistöllään, mutta loukkaantumisille kukaan ei luonnollisestikaan voi mitään. Pikaista toipumista koko kolmikolle.

Bisonsin kotimaisten pelaajien rungon muodostavat kolme Susijengipelaajaa. Tuukka Kotti (10.9/7.6/2.7s/1.1r) on Ville Kauniston ja Joensuun Katajan Teemu Rannikon ohella yksi parhaista Suomessa pelaavista kotimaisista pelaajista. Kotin merkitys joukkueelleen on erityisesti puolustuksessa kullanarvoinen. Ex-kouvokapteeni Antto Nikkarinen (7.2/2.1/3.2s) on aina ollut parhaimmillaan juuri Kouvoja vastaan ja Roope Ahosta (8.9/1.4/2.5s) ei todellakaan kannata unohtaa vapaaksi kolmen pisteen kaarelle. Bisons signasi vielä ennen helmikuun lopun siirtorajan umpeutumista Suomen passin omaavan 35-vuotiaan sisäpelaajan Pierre Jallown (5.4/5.4). Myös Jallow on pelannut aiemmin urallaan Kouvoissa, kaudella 2005-2006. Muut pudotuspeleissä kentällä käyvät kotimaiset lienevät Ilpo Pehkonen (1.8/0.5), Erkka Lahti (1.3/0.7) ja Arthur Arhangelski (1.3/0.5).

Bisonsin vahvuuteen kuuluu peräti viisi ulkomaalaisvahvistusta joista se voi muiden tapaan peluuttaa vain kolmea ottelua kohden. 194-senttinen laituri Anthony Hilliard (17.1/6.0/3.5s) on ehkäpä ollut Loimaalaisten kovin luu niin Korisliigassa kuin VTB-liigassakin. Kovaa pelaa myös iso laituri Ian Hummer (14.6/6.7/1.7s). Taistelijan luonteen omaava Hummer oli jonkin aikaa (1.5kk) loukkaantuneena sivussa, mutta palasi parketille runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussa. Bisonsin ensimmäisenä pääsarjakautena joukkueessa loistanut ja toinen mestaruuden takuumiehistä Martin Zeno (12.7/4.4/2.3s) palasi vuoden vaihteen jälkeen takaisin Loimaalle. Zeno oli loukkaantumisen takia pitkään sivussa parketilta ennen Loimaalle paluutaan eikä mies taida olla ainakaan ihan vielä parhaiden vuosiensa pelikunnossa. 173-senttinen takamies Aaron Johnson (8.5/2.6/4.8s/1.5r) on ollut pariinkin otteeseen (yhteensä 3kk) poissa pelikentiltä loukkaantumisten takia, mutta palasi tositoimiin viimeisessä runkosarjaottelussa. Nätin ja tarkan keskimatkan kahden pisteen heiton omaava 208-senttinen sentteri Travis Nelson (13.7/5.7/1.6t) täydentää loimaalaisten ulkomaalaisviisikon. Nelson ei ole kauden aikana kärsinyt loukkaantumisista.

DSC_5323

Bisonsin apuvalmentaja Joonas Iisalo: ”Kouvot on erinomainen joukkue, jolta löytyy kokoa, levypallovoimaa, taitavia laitureita ja takamiehiä sekä kokenut valmentaja joka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa joukkueeltaan. Kertoo jotain Korisliigan tasosta, että näin kova joukkue aloittaa pudotuspelit vieraissa ilman kotietua. Kouvoja vastaan on elintärkeätä saada heitä pois mukavuusalueeltaan hyökkäyspäässä sekä hyökätä heidän puolustuksen muutamia heikkouksia vastaan. Kouvojen vahvuus on ehdottomasti heidän hyökkäyspelinsä, jota meidän tulee pystyä kontrolloimaan ja hidastamaan. Viime vuonna pelasimme tiukan ottelusarjan Kouvoja vastaan puolivälierissä, ja odotettavissa onkin että tästä tulee myös erittäin tiukka ottelusarja. Uskon, että molempien joukkueiden voitonnälkä on kova, ja näemme ottelusarjan jossa on tunteita, fyysisyyttä, hienoja yksilö- ja joukkuesuorituksia sekä paljon johtoaseman vaihteluja pelien sisällä. Juuri niin kuin playoffeissa kuuluukin olla. Kun 70-ottelun ohjelma selvisi meille, niin tiesimme, että kaudesta tulee erittäin haastava. Matkojen pituudet, lyhyet palautumisajat otteluiden väleissä, aikaerot ja pelaajien loukkaantumiset ovat vaikuttaneet siihen, että emme ole joka ilta olleet täydessä iskussa Korisliigassa ja olemme antaneet tasoitusta vastustajille kun emme ole ehtineet valmistautua otteluihin parhaalla mahdollisella tavalla. VTB-liigassa olemme pärjänneet koviakin eurooppalaisia joukkueita vastaan melko hyvin. Se antaa tietysti itseluottamusta, että kun olemme iskussa, niin voimme voittaa kenet vain. Jos löydämme saman itseluottamuksen, energian, temmon ja toteutuksen playoffeihin niin olen luottavainen, että nostamme Pantteri-patsaan reilun kuukauden päästä.”

Molempien joukkueiden loistavat fanit ovat myös tärkeässä osassa koko tässä spektaakkelissa jota Korisliigan pudotuspeleiksi kutsutaan. On jo varmistunut, että Kouvolasta lähtee lauantaina Kouvojen tueksi fanibussi ja taitavat jotkut innokkaat lähteä Loimaalle myös omalla autollaankin. Myös Biisoneilla on totuttuun tapaan aktiivinen ja hieno fanilauma, tervetuloa Kouvolaan. Mikä sen hienompaa kun joukkueet pelaavat kentällä kovaa, mutta rehdisti ja samaan aikaan katsomot pullistelevat molempien joukkueiden äänekkäästi kannustavia kannattajia. Tästä se toimiva kokonaisuus muodostuu.

Hyvät naiset ja herrat, tästä se alkaa. Korisliigan kauden 2015 pudotuspelit. Kolmella voitolla jatkoon. Let the games begin.

 

Otteluohjelma:

18.4. lauantai klo 17.00 Bisons – Kouvot, Loimaa

20.4. maanantai klo 18.30 Kouvot – Bisons, Kouvola

22.4. keskiviikko klo 18:30 Bisons – Kouvot, Loimaa

25.4. lauantai klo 17:00 Kouvot – Bisons, Kouvola (tarvittaessa)

26.4. sunnuntai klo 17:00 Bisons – Kouvot, Loimaa (tarvittaessa)