Kouvoille ensimmäiset pelaajasopimukset kaudelle 2021-22

Kouvot on kiinnittänyt riveihinsä tutut pelimiehet, kun sopimukseen nimensä ovat rustanneet Oscar Storgård, Henri Permanto, Ilmari Toikkanen ja Joel Mäntynen. Kaikkien sopimukset kattavat kaksi seuraavaa kautta. Koko nelikko on pelannut Kouvojen organisaatiossa entuudestaan useamman kauden ajan.

Oscar Storgård,19, aloittaa Kouvoissa kolmannen kautensa. Porvoon Tarmon kasvatti tilastoi viime kaudella 18 pelaamassaan ottelussa keskimäärin 4.9 pistettä ja 1.4 levypalloa ottelua kohden. 193-senttinen takamies pelasi päättyneellä kaudella myös 11 ottelua Korikouvojen (M1DA) paidassa tehoilla 15.1/4.9/2.2.

Oscar Storgård: ”Jatkan Kouvoissa hyvillä tunnelmilla. Koen, että täällä on minulle parhaat mahdollisuudet kehittyä pelaajana. Odotan myös sitä, että saan pelata Jyrin valmentamassa joukkueessa. Tavoitteena on kehittyä edelleen pelaajana, ansaita isompi pelillinen rooli ja tietysti voittaa mahdollisimman paljon pelejä. Treenataan kovaa koko kesä ja nähdään (toivottavasti) syksyllä hallilla.”

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen Oscarista: ”Loukkaantumiset ovat hieman hidastaneet Oscarin kehitystä. Pelaajatyyppinä mahdollisuus nousta samaan kastiin herrojen Mikko Koivisto ja Antti Kanervo kanssa. Kehityskohteet pallollisena etujen luomisessa ja puolustuksessa screenien murto tekniikoissa.”

Henri Permanto, 20, on pelannut Korikouvoissa jo neljän kauden ajan. Tuona aikana otteluja kertyi 53 joissa 197-senttinen takamies iski tehot 12.6/3.8/2.0/1.1r. Kouvojen edustusjoukkueessa Peli-Karhujen kasvatti on pelannut viimeisen kahden kauden aikana. Jälkimmäisellä kaudella Permanto tilastoi 4.8 pistettä, 1.0 levypalloa ja 1.1 riistoa ottelua kohden.

Henri Permanto: ”Halusin jatkaa Kouvoissa, koska täällä olen mennyt urallani eteenpäin. Täällä on myös helppo jatkaa kun tunnen valmentajat ja tiedän, että he tekevät kaikkensa pelaajan kehittämiseksi. Coach Jyrin paluu Kouvoihin oli myös yksi iso tekijä jatkolleni täällä. Seuraavalle kahdelle kaudelle tärkein tavoite on pysyä ehjänä ja pystyä pelaamaan kaikki pelit, siten koko potentiaali tulee toivottavasti näkymään. Odotan innolla ensi kautta, koska tämä kausi jäi omalta osalta liian lyhyeksi. Tietysti olisi kiva nähdä ensi kaudella fanitkin paikan päällä tuomassa tunnelmaa Manskarille.”

Jyri Henkasta: ”Loukkaantuminen pilasi mahdollisuuden todelliseen läpimurtokauteen. Nyt mies fyysisesti kuntoon ja ja sen jälkeen kärsivällisesti kohti omaa potentiaalia. Moderni combo guard jolla on paljon pallollista osaamista. Kehityskohteet puolustuspäässä ja fysiikassa.”

Ilmari Toikkanen, 24, aloittaa Kouvoissa jo viidennen kautensa. Päättyneellä kaudella 207-senttinen sisäpelaaja sai runsaasti vastuuta ja se näkyi otteissa positiivisesti. Sykin kasvatti tilastoi 22 ottelussa keskimäärin 5.3 pistettä ja 3.6 levypalloa 21 minuutin peliajalla.

Ilmari Toikkanen: ”Olen erittäin iloinen ja kiitollinen Kouvoille kun saan jatkaa pelaamista juuri täällä Kouvolassa. Jyri Lehtosen paluu penkin päähän sekä tutut valmentajat ja staffi helpotti päätöstä jatkaa Kouvoissa. Otetaan tästä kaudesta ne hyvät asiat mukaan ja lähdetään kehittämään vahvuuksia ja heikkouksia kovalla kesätreenillä jotta ollaan valmiina uuden kauden alkaessa. Terveiset vielä faneille. Toivottavasti näemme teidät ensi kaudella runsaslukuisena katsomossa, pysytään terveinä.”

Jyri Ibestä: ”Pelasi hienon loppukauden. Terveenä pysyessään kolkuttelee susijengin harjoitusryhmää kahden vuoden aikajanalla. Hyvä rullaaja ja screenaaja sekä erinomainen puolustaja.”

Joel Mäntynen, 19, toi päättyneellä kaudella, edellisten pelaajien tavoin, nimeään vahvasti korisliigaa seuraavien tietoisuuteen. 199-senttinen takamies iski 12 ottelussa tulostaululle keskimäärin 6.3 pistettä ja 2.5 levypalloa. KTP:n kasvatti on pelannut Korikouvoissa viimeiset kolme kautta. Tällä kaudella Mäntynen teki sarjassa (M1DA) kovaa jälkeä: 21.6 pistettä, 9.8 levypalloa, 4.2 syöttöä ja teholukema 23.

Joel Mäntynen: ”Jatkan Kouvoissa erinomaisin mielin. Kouvot on ollut hyvä yhteisö kasvaa ja kehittyä pelaajana. Jokainen uusi kausi on ollut henkilökohtaisella tasolla paras mitä olen pelannut. Olen motivoitunut harjoittelemaan kovaa ja haluan jatkaa samaa kehitystä. Kausi kerrallaan katsotaan kuinka pitkälle se johtaa.”

Jyri Joelista: ”Kouvolaan muuton jälkeen isoin kehitys harjoittelussa. Pääsi osallistumaan kaikkiin harjoituksiin ja lopputuloksena hirmuinen harppaus urheilijana. Fyysisten ominaisuuksien parantumisen mukana kentällä rupesi tapahtumaan. Joel oli yksi M1DA:n parhaista pelaajista. Loppukaudesta myös hienoja otteita Korisliigassa. Poikkeuksellinen levypallopelaaja kokoisekseen. Pystyy hyökkäämään aggressiivisesti renkaalle tai heittämään kaukaa. Kehityskohteita keskimatkan korintekomalleissa sekä puolustuksen taktisissa ja teknisissä asioissa.”

Kouvot 2021-2022: Henri Permanto, Oscar Storgård, Joel Mäntynen ja Ilmari Toikkanen.

Kuvat: Ville Vuorinen