Kouvoille kirvelevä tappio kotiluolassa

Kouvot (10/15) ja Korihait (4/22) kävivät perjantai-iltana Jatke Areenalla kovan taiston molemmille tärkeistä sarjapisteistä. Ottelun ratkaisu venyi viimeisille sekunneille ja voittajaksi selviytyi Korihait pistein 86-88 (44-46). Korihait on voittanut kauden aikana neljä ottelua, puolet voitoista on Kouvoja vastaan.

Ottelu oli alusta loppuun hyvin tasainen eikä ero venähtänyt missään vaiheessa kaksinumeroiseksi. Korihait sai pariinkin otteeseen kasvatettua johtonsa yhdeksään pisteeseen, mutta Kouvot onnistui kuittaamaan nämä nopeasti. Jälkimmäinen tapahtui viimeisen jakson alussa (61-70), mutta jakson puolivälin jälkeen oltiin taas lähes tasoissa (71-72).

Kouvot oli edelleen pisteen tappiolla (74-75) kun pelikellossa oli aikaa reilut kolme minuuttia. Kouvot menetti pallon kahdessa peräkkäisessä hyökkäyksessä ja Korihait rokotti toiseen päätyyn. Tilanne näytti kotijoukkueen kannalta tukalalta, mutta Avery Woodson piti kolmosillaan (8/11) joukkueensa väkisin mukana voittotaistelussa.

Kouvojen Avery Woodson oli huikeassa heitossa, 8 kolmosta pussiin 11 heitolla. Korihaiden Jalen Henry (15/9/3) pelasi OK ottelun, mutta miehen +- tilasto (-12) oli kentän negatiivisin.

Reilu puoli minuuttia ennen loppusummeria Korihait oli kuitenkin nykäissyt kuuden pisteen johdon (79-85). Woodsonin kaksi kolmosta toi Kouvot kuitenkin vielä pisteen päähän (85-86). Kouvot sai vielä mahdollisuutensa kun erinomaisen ottelun pelannutta Vili Nymania (7/9) rikottiin viisi sekuntia ennen summeria. Nyman viivalle ja jälkimmäinen sisään, peli tasan (86-86). Muutoin melko vaisusti pelannut Korihaiden Kevin Ware (9/6/5) nousi kuitenkin ottelun ratkaisijaksi onnistuneella kakkosellaan pari sekuntia ennen loppua (86-88).

Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja: ”Ei tässä hirveän hyvillä mielin olla. Tänään saatiin mitä ansaittiin. Tarkoitus oli ottaa korille ajot ja korin alta tehdyt korit pois, mutta vastustaja teki jo puoliaikaan mennessä niistä 24 pistettä. Heittivät ekan puoliajan todella hyvin. Ei saatu korin alustaa tukkoon eikä sijoittumista kuntoon, hävittiin 1vs1 eikä oltu tarpeeksi fiksuja hyökkäyksessä. Avery toi kovilla henkilökohtaisilla suorituksilla meidät matsiin mukaan useaan kertaan. Tästä kun tunteet hieman tasaantuu niin pitää katsoa videolta, että kuinka tyhmiä me oikeasti tänään oltiin.”

Toimituksen kolme pointtia:

1. Kouvojen menetykset (16). Lukumäärä ei sinällään ole äärettömän korkea, mutta mitä niistä seurasi, oli ratkaisevaa. Sen lisäksi, että pallo menetettiin ottelun ratkaisuhetkillä kolmesti minuutin sisään, teki Korihait ottelun aikana peräti 23 pistettä Kouvojen menetyksistä. Kouvot teki puolestaan vain 9 pistettä Korihaiden menetyksistä (10).

Derrick Barden Jr (21/10/7/3r) oli lähellä tripla tuplaa. Vesa Heinonen (9/3) heitti kaikki kolme kolmostaan ensimmäisellä puoliajalla.

2. Puolustuspään toteutus ei ollut voittoon vaadittavalla tasolla. Korihait pääsi aika ajoin hyvinkin vapaasti ajamaan korille hävityn 1vs1 -puolustuksen jälkeen, väylä oli auki pohjaan asti. Korihait teki maalatulta alueelta 14 pistettä (26-40) Kouvoja enemmän. Lisäksi kaksi kotijoukkueen avainpelaajaa ajautui virhevaikeuksiin ja suihkuun ennen täyttä aikaa.

3. Avery Woodson (24/5/6) on kolmen ottelun perusteella osoittautumassa erinomaiseksi tuuraajaksi Silas Melsonille. Kolmessa ottelussa Woodson on nakuttanut joukkueelleen keskimäärin 18,7 pistettä kolmosten osuessa 56%:n tarkkuudella. Kahden viimeisen pelin pistekeskiarvo on 25. Kolmosia mies on heittänyt jo yhteensä 14 (14/25). Myös Vili Nyman on pelannut vahvasti. Tässäkin ottelussa laituri oli yksi joukkueensa parhaita suorittajia.

Joukkueidensa parhaina pelaajina palkittiin Kouvojen Derrick Barden Jr ja Korihaiden Ernest Zeigler III (21/7/4/2r). Kouvolan lakritsin makeimmat pelaajat olivat kotijoukkueen Avery Woodson ja vieraiden Henri Ventoniemi (8/4/2).

Kouvot: Avery Woodson 24/5/6/1r, David Gonzalvez 22/3/1/2r, Derrick Barden Jr 21/10/7/3r/1t, Vili Nyman 7/9/1/1t, James Suber 6/8/3, Severi Kaukiainen 4/2/1r, Tomi Lommi 2/2/1, Mika Nuolivirta 0/2, Ilmari Toikkanen 0/0 ja Henri Permanto 0/0.

Kuvat: Niko Toivonen