Kouvoille tappio tahmealla esityksellä

Kouvot (13/19) palasi parin viikon tauolta parketille keskiviikkona kun vieraaksi saapui BC Nokia (16/17). Vieraille harjoittelutauko näytti tehneen hyvää, samaa ei voi sanoa kotijoukkueesta. Nokia hallitsi ottelua ja Kouvot yritti pysyä kelkassa mukana. Kotijoukkue putosi kelkan kyydistä lopullisesti viimeisen viiden minuutin aikana ja lopulta vieraiden voittomarginaali kasvoi peräti 19 pisteen suuruiseksi (75-94, 35-46).

”Saatiin mitä ansaittiin” totesi Tuomas Oja joukkueelleen pukukopissa ottelun jälkeen. Tuohon ei ole juuri lisättävää. Kouvojen esitys oli alusta loppuun tahmeata, paikoin jopa hengetöntä. Tähän peilaten on jopa ihme, että ottelu ratkesi vasta viimeisen viiden minuutin aikana.

BC Nokia johti ottelua lähes koko sen keston ja vei kaikki jaksot nimiinsä. Kotijoukkueen kone ei tuntunut käynnistyvän oikein missään vaiheessa kaikilla pytyillä. Kouvoilla oli oikeastaan kaksi hyvää vaihetta ottelun aikana.

Ensimmäinen hyvä vaihe tuli tärkeällä hetkellä juuri ennen puoliaikaa. Nokia oli karannut toisella jaksolla jo 18 pisteen päähän (26-44), mutta Kouvot onnistui 9-2 runillaan hiipimään isolle tauolle 11 pisteen iskuetäisyydelle (35-46).

Toinen vahvempi vaihe koettiin viimeisellä jaksolla. Nokia johti ottelua 14 pisteen marginaalilla (56-70), mutta Kouvot iski ehkäpä illan tasapainoisimmalla pätkällä itsensä mukaan voittotaisteluun ja myös yleisö oli sytytettiin mukaan joukkueen tueksi. Kouvot kiri neljän pisteen päähän (68-72) kun peliaikaa oli jäljellä vielä yli kuusi minuuttia. Hurmos kuitenkin sammui parissa minuutissa Nokian karatessa uudestaan 10 pisteen johtoon (70-80). Tästä ei ollut enää nouseminen vaan vieraat rallattelivat selvään voittoon.

Näistä ei kuitenkaan ollut lopulta sen suurempaa hyötyä kun kummallakaan kertaa ei ollut eväitä päästä tasoihin saatikka siirtyä edelle. Hyviä nousuja, mutta lopullisia iskuja jäätiin suotta odottamaan.

Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja: ”Onnittelut Nokialle, pelasivat hyvän pelin etenkin viimeiset viisi minuuttia joka meni heille 18-5. Tultiin siinä vielä etäisyydelle, mutta sitten menetettiin palloa ja annettiin muutama helppo kori ja taisi olla muutama hyökkäyslevyistäkin.”

”Me ei olla tällä hetkellä ihan hirveän hyviä. Ei toteuteta hyökkäyksessä, meillä ei ole pelaajat oikeilla paikoilla eivätkä tee oikeita asioita ja pelaaminen on staattista. Kun tehtiin tänään niitä asioita joita oltiin käyty läpi niin saatiin helppoja heittoja. Suorittaminen ei ollut kuitenkaan tasaista ja tuli huonoja suorituksia. Ei ollut meiltä tänään hyvä suoritus.” – Oja jatkaa.

Avery Woodson soimasi itseään kovin sanoin ottelun jälkeen: ”Pelasin tänään huonosti, olin kentällä 30 minuuttia ja tekemisilläni oli hyvin pieni vaikutus pelin kulkuun. Pitää katsoa peiliin ja pelata jatkossa paremmin.”

”Emme ole valmiita joukkueena ja meillä on vielä paljon tehtävänä. Kunhan saamme homman toimimaan, tulemme olemaan hyvä joukkue. Tämä oli kuitenkin vain yksi ottelu, huomenna palaamme treenaamaan ja pitää vain luottaa ja katsoa eteenpäin.” – Woodson päättää.

Toimituksen nostot:

1. Valmius pelaamaan. Vaikutti siltä, että vieraat olivat tulleet pelaamaan ja pelaamaan nimen omaan voitosta kun taas kotijoukkue oli vain saapunut paikalle. Kouvojen tekeminen oli tuskaisen oloista alusta lähtien eikä pelaajista huokunut pelaamisen ilo kuin pieninä häivähdyksinä. Muutoinkin pelaaminen oli usein epävarmaa ja tehtiin vääriä valintoja.

2. Puolustus. Vaikea sanoa kumpi petti pahemmin, 1vs1- vai joukkuepuolustus. Toisaalta ei sen niin väliä, kumpikaan ei ollut lähelläkään parasta. Nokia nakutti jokaisella jaksolla 20 pistettä tai yli.

3. Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Kaikista ongelmista ja vaisusta esityksestä huolimatta Kouvot pelasi itsensä viimeisellä jaksolla tilanteeseen jossa se pystyi hetken pelaamaan vielä ottelun voitosta. Yritys jäi tosin suutariksi, mutta antanee uskoa tulevaan.

Joukkueidensa parhaina pelaajina palkittiin Kouvojen David Gonzalvez ja BC Nokian Stacy Davis (33/8/5). Makeimman pelaajan lakut menivät kotijoukkueen Derrick Bardenille ja vieraiden Niko Mattilalle (8/2/5).

Kouvot: Derrick Barden 21/7/2/2r/1t, David Gonzalvez 19/3/4/2r, Severi Kaukiainen 14/3/4/1r, Kevin Johnson 9/9/4/1r/1t, Avery Woodson 6/1/3/1r/1t, Vili Nyman 4/1/1/1r, Teemu Knihtinen 2/2/4/1r, Ilmari Toikkanen 0/1/1t ja Henri Permanto 0/0.

Kuvat: Niko Toivonen