Kouvojen runkosarjan viimeinen kotipeli perjantaina

Kouvot (18/20) päättää runkosarjansa kotiotteluiden osalta perjantaina kun Jatke Areenalle saapuu Tampereen Pyrintö (24/15). Pyrintö lähtee pudotuspeleihin kotiedulla Kouvojen taistellessa sijasta kuusi yhdessä Seagullsin (18/20) kanssa. Kouvot johtaa kauden keskinäisiä otteluja Pyrintöä vastaan voitoin 2-1.

Me haluamme tähän loppuun kaksi voittoa – Jyri Lehtonen

Pyrintö on jo varmistanut runkosarjan kolmannen sijan vaikka sillä on vielä yksi ottelu pelaamatta. Runkosarjansa Pyrintö päättää perjantaina Kouvolassa Jatke Areenalla. Vastaansa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella se saa joko Kouvot tai Seagullsin riippuen siitä kumpi näistä sijoittuu lopulta kuudenneksi.

Pyrintö on pelannut tasapainoisen kauden. Kaksi neljän ottelun tappioputkea joista viimeisin maaliskuussa. Muutoin yksittäisiä tappioita siellä täällä. Yksi viiden ottelun ja kolme kolmen ottelun voittoputkea. Hyvä kauden alku (9/3) pohjusti tuloksekkaan runkosarjan. Kotonaan Pyrintö on hävinnyt vain neljästi (16/4) ja vieraista se on onnistunut hakemaan kahdeksan voittoa (8/11). Tiukoista otteluistaan joukkue on voittanut vajaat puolet (6/8). Kouvolaan Pyrintö saapuu kolmen voiton putkessa.

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen: ”Kuuden tunnin bussimatka haavoja nuollen ja pikkujumpat tehty torstaina iltapäivällä. Pyrintö on pelannut hienon runkosarjan ja pääsee jo valmistautumaan pudotuspeleihin. Me haluamme tähän loppuun kaksi voittoa ja runkosarjan kuudennen sijan. Hauska nähdä kuinka pelaajat ovat käsitelleet viime ottelun loppuhetket. Samanlaisia tilanteita ja pettymyksiä voi tulla eteen tärkeimmissäkin peleissä, mutta niistä pitää ponnistaa ylös vahvempana ja sisuuntuneena.”

Toden totta, Kouvot onnistui hukkaamaan keskiviikkona Lapualla yhdeksän pisteen johdon (63-72) viimeisen 2,5 minuutin aikana. 11 sekuntia ennen loppua vierasjohto oli vielä kolme pistettä (73-76), mutta niin vain Kobrat taisteli voittoon buzzer beater kakkosella (78-76). Voitto olisi tehnyt Kouvojen tilanteelle runkosarjassa enemmän kuin hyvää, mutta lattialle kaatunutta maitoa on turha jäädä murehtimaan pitkää paluumatkaa pidempään. Uutta matoa koukkuun ja saalistamaan.

Kouvojen sävelet kahteen viimeiseen runkosarjaotteluun ovat selvät, vain voitot kelpaavat. Kouvot taistelee yhdessä tasapisteissä olevan Seagullsin kanssa kuudennesta sijasta jolloin vastustajaksi tulee Tampereen Pyrintö. Seitsemänneksi jäävä saa vastaansa runkosarjan kakkosen Karhu Basketin (27/11). Tasapisteissä Kouvot on Seagullsin edellä. Tässä olivat vaihtoehdot. Kouvoilla on vielä jäljellä kotiottelua Pyrintöä ja tiistaina vierasottelu runkosarjan voittanutta Vilpasta (32/7) vastaan. Seagulls kohtaa vielä vieraissa Karhun ja kotonaan BC Nokian (15/23). Nokia taistelee yhdessä Kobrien kanssa viimeisestä pudotuspelipaikasta.

Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen: ”Runkosarjan viimeinen ottelu jälleen tänäkin vuonna Kouvolassa. Kouvot on meidän mahdollinen puolivälierävastustaja, joten senkin puolesta ottelua voisi pitää mielenkiintoisena. Vastustajan kokoonpano on vielä arvoitus, joten olen laatinut kaksi eri taktiikkaa sitä varten. Meillä muutamalla pelaajalla pieniä kolhuja, joten kokoonpanosta ei vielä ole täyttä varmuutta.”

Pyrintö on pelannut koko kauden samalla mainiolla ulkomaalaiskolmikolla: 190-senttinen takamies Jaylon Tate (15.1/2.5/4.8, 3p 41%), 193-senttinen takamies Eron Harris (12.4/3.0/1.5, 3p 44%), 196-senttinen laituri Kenneth Manigault (17.5/5.3/2.8/2.3r) ja 201-senttinen sentteri Kevin Johnson Jr (11.9/11.4/2.1/1.5r, teh 21.1). Manigault pelaa Tampereella jo toista kautta.

Pyrinnön kotimaisen kaartin kärjessä astelevat Antero Lehto (10.6/2.1/3.1) ja Osku Heinonen (11.8/1.6/1.4, 3p 42%). Justus Kilpinen (7.6/3.5/1.3) ja Lassi Kilpinen (3.2/1.5) ovat pelanneet hyvän kauden. Joonas Caven (8.4/3.1/1.5) oli sivussa yli neljä kuukautta, mutta on nyt maaliskuisen paluunsa jälkeen pelannut kolme ottelua. Petri Heinonen (4.7/3.9/1.1) lienee sivussa Kouvoja vastaan. Ville Haapoja (3.0/2.1), Tuomas Flinck (1.3/0.9) ja Jonne Saarinen (1.2/1.7) ovat puolestaan kokoonpanossa.

Joukkueiden ilmoittamat kokoonpanot illan otteluun:

Kouvot: EC Matthews (GTD 50%), Tuomas Hirvonen, Arttu Saarijärvi, Vili Nyman, Severi Kaukiainen, David Gonzalvez, Ville Kaunisto, Jeremy Morgan, Teemu Knihtinen, Thomas Gipson (GTD 50%) ja Brian Asbury (GTD 50%).

Pyrintö: Jaylon Tate, Kenneth Manigault (GTD 50%), Antero Lehto, Lassi Kilpinen, Osku Heinonen (GTD 50%), Ville Haapoja, Tuomas Flinck, Eron Harris, Jonne Saarinen, Justus Kilpinen, Kevin Johnson Jr (GTD 50%) ja Joonas Caven.

Kouvot – Pyrintö perjantaina 12.4. klo 18:30 kotiluolassa Jatke Areenalla. Tervetuloa kannustamaan Kouvot voittoon ja kohti pudotuspelejä.

Kuvat: Sampsa Huttunen ja Matti O Koskinen