Seuraava otteluKouvot — BC Nokia/12.12.2018/Jatke Areena

Kouvot Derbytappion jälkeen haastamaan mestaria

 

Kouvojen (5/7) ja KTP-Basketin (6/6) välinen kauden toinen Kymenlaakson Derby keskiviikkona Jatke Areenalla päättyi vieraiden selvään voittoon. KTP hallitsi kenttätapahtumia ja vei voiton sarjapisteineen tuloksella 82-96 (42-44). KTP johtaa kauden Derbyjä nyt voitoin 2-0.

Kouvot onnistui pysymään ottelussa mukana ensimmäisen puoliajan ja vaikka se onnistui pysymään joten kuten iskuetäisyydellä pitkälle toistakin puoliaikaa, olivat kotkalaiset kuitenkin koko ajan määräämässä tahtia…ja ottelun tempoa. KTP johti ottelua ensimmäisellä 20-minuuttisella suurimmillaan jo 11 pisteellä (27-38) hieman toisen jakson puolivälin jälkeen, mutta vahvan jakson lopun ansiosta Kouvot kiri eron puoliajalle vaivaiseen kahteen pisteeseen (42-44). Tässä vaiheessa kaikki näytti taas hyvältä kotijoukkueen perspektiivistä tarkasteltuna.

Ilmeisesti näin kuvitteli kotijoukkuekin. Kolmas jakso alkoi jälleen vieraiden hallinnalla ja nopeasti ero oli kasvanut jälleen lähelle kaksinumeroisia pisteitä. Kolmannen jakson jälkeen oltiin kuitenkin voiton suhteen vielä avoimessa tilanteessa KTP:n johtaessa yhdeksällä pisteellä (64-73).

Viimeinen jakso ei tuonut muutosta marssijärjestykseen. KTP piti tilanteen koko ajan hyvin hallinnassaan, eikä kotijoukkue päässyt missään vaiheessa kunnon iskupaikkaan. Jakson puolivälissä eroa oli 12 pistettä (71-83), ei vielä tekemätön paikka, mutta kun pian ero oli kasvanut 17 pisteeseen (77-94), oli sarjapisteiden kohtalo sinetöity. Ottelun viimeiset hetket palloiltiin ilman sen suurempaa panosta, loppupisteet 82-96 (42-44).

KTP vei niin takakentän taistelun kuin myös taistelun kolmen sekunnin alueella. Kotkalaiset heittivät kahdeksan pistettä enemmän paintilta (40-48) ja lisäksi tarkkuudessa oli huima ero (51%-83%). Kolmen pisteen heitotkin osuivat kotkalaisranteista tarkemmin (21%-37%). Myös syöttömäärät (9-27) osoittavat ikävän selvästi kummalla hyökkäys rullasi. Usein pelaajien yhteenlasketusta tehokkuuslukemasta pysty näkemään paljon, niin tälläkin kertaa (79-119). KTP oli energisempi ja raateli aika ajoin pahastikin Kouvojen puolustusta päästen liian usein niille korintekopaikoille kuin halusikin.

Kouvoista nousi esille erityisesti kolme pelaajaa jotka vuorollaan kantoivat joukkuetta iskuetäisyydellä. Jeremy Morganin (21/2) taistelua ja itsensä likoon laittamista ei voinut kuin ihailla. Kovalla tsempillään mies laittoi painetta palloon, raastoi ja riisti. David Gonzalvez (19/2) nakutti kolmannella jaksolla 12 pistettä, yli puolet joukkueensa jakson pisteistä, pitäen joukkueensa mukana taistelussa. Teemu Knitinen (6/8) taisteli erityisesti hyökkäyskorilla raivostuneen gorillan lailla. Myös Brian Asbury (16/7) pelasi kelpo perusottelun. Ilmari Toikkanen (5/0) käytti hyökkäyspäässä minuuttinsa tehokkaasti.

Joukkueidensa parhaina pelaajina palkittiin Kouvojen David Gonzalvez ja KTP:n Tyrell Nelson. Kouvojen nälkäisimmäksi pelaajaksi valittiin Ilmari Toikkanen.

Kouvot: Jeremy Morgan 21/2/1/3r, David Gonzalvez 19/2/1, Brian Asbury 16/7/1r, Ville Kaunisto 6/8/2/3r, Teemu Knihtinen 6/8, EC Matthews 6/4/1, Ilmari Toikkanen 5/0, Vili Nyman 3/4, Severi Kaukiainen 0/1/3/1r ja Tuomas Hirvonen 0/1/1/2r.

KTP-Basket: Tyrell Nelson 23/4/4/1t, Matt Williams Jr 21/2/2, Donte Thomas 17/7/2/1t, Michael Pounds 12/3/2/2r, Antto Nikkarinen 6/7/9, Kevin Langford 6/5/5, Markus Rautasalo 6/2/1, Joonas Lehtoranta 5/6/2, Okko Ailio 0/1/1t, Jari Vekkilä 0/0, Eero Hannikainen 0/0 ja Janne Lehtoranta 0/0.

Jaksot: 19-21, 23-23, 22-29, 18-23

Yleisömäärä: 1185

Ottelun tilastot

Kuvat: Matti O. Koskinen

 

Uutta matoa koukkuun ja kaupan päälle katiska rantaveteen. Kouvot (5/7) isännöi heti huomenna hallitsevaa mestaria kun Jatke Areenan parketille tulee vierailemaan serkkupoika Pohjanmaalta, Karhu Basket (7/6). Vaikka mestarin alkukausi ei ole lähtenyt viime kauden tapaiseen lentoon, on se silti sarjataulukossa kolmantena. Karhu vei joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen lokakuun puolivälissä Kauhajoella pistein 84-72 (41-41).

Ensimmäinen kohtaaminen oli monen muun tavoin punottu hyvällä juonen kaarella. Karhu hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, mutta juuri ennen puoliaikaa, kiri Kouvot tasoihin. Kolmannen jakson alkupuolella Kouvot käväisi pienessä johdossa ja viimeiselle tauollekin lähdettiin pisteen vierasjohdossa (62-63). Mutta sitten kupletin juoni muuttui. Viimeistä jaksoa oli tahkottu pari minuuttia kunnes Karhu alkoi rynnimään kohti sarjapisteitä. Jakson puolivälissä eroa oli jo ratkaisevat 14 pistettä (77-63) Karhun 15 pisteen runin myötä, eikä Kouvoista ollut enää lopussa uhkaamaan kotijoukkueen voittoa. Karhun tehokkaimmat Durrell Summers (20/2/4/2r), Bojan Sarcevic (15/6/6/3r) ja Rene Rougeau (12/9/4/4r/2t). Kouvojen vastaavat Severi Kaukiainen (19/2/5), Ville Kaunisto (11/9) ja Jeremy Morgan (13/5/2/2r).

Karhu aloitti kautensa vahvasti voittaen heti kotonaan viime kevään finaalisarjan uusinnan Salon Vilpasta vastaan, tosin parin jatkoajan jälkeen. Tuo tappio on muuten toistaiseksi Vilppaan (12/1) ainoa tällä kaudella. Karhu voitti vielä kaksi seuraavaakin otteluaan, mutta sen jälkeen alkoi kauhajokisten lautta heilahdella voimistuneessa aallokossa. Joukkue on voittanut viimeisestä kymmenestä ottelustaan enää neljä. Karhun kotiluola on viime vuosina ollut vaikea paikka vierasjoukkueelle, mutta tällä kaudella siellä on koettu kolme kotitappiota seitsemästä ottelusta. Vieraspeleistään joukkue on voittanut puolet (3/3).

Karhun kotimainen osasto meni täksi kaudeksi suureen remonttiin. Kärkinimistä vain konkaritakamies Bojan Sarcevic (9.5/4.1/5.5/2.0r) jäi lakeuksille. Okko Järvi (9.3/2.9) ja Antti Niskanen (4.6/3.2) muuttivat puolestaan kortteerinsa Kauhajoelle kesän aikana. Muista kotimaisista vain  202-senttinen sisäpelaaja Mikael Laihonen (3.2/2.5) saa hieman reilummin peliaikaa.

Karhu Basketin ulkomaalaisvahvistukset ovat edellisten kausien tavoin hyviä pelimiehiä. Mestaruusvuoden joukkueesta mukana on edelleen monipuolinen 198-senttinen laituri Rene Rougeau (15.8/7.1/3.2/1.8r/1.7t, teh 22.1) Rougeau on varsinainen koripallokenttien Leatherman, monitoimityökalu. Ei ihme, että Karhun päävalmentaja Jussi Laakso halusi pitää kultakimpaleen joukkueessaan. 196-senttinen laituri Durrell Summers (22.2/3.5/2.2) on joukkueensa pistekärki ja 203-senttinen laituri Michael Moser (19.3/9.7/2.0) tarkin kolmospyssy (43%). Summers on enemmän korille ajavaa pelaajatyyppiä. Uusin hankinta, 201-senttinen sentteri Taylor Johns (14.2/7.8/3.2), on pelannut viisi ottelua karhupaidassa. Marvin Singleton Jr (3.6/2.4) huilannee perjantaina.

Kouvot – Karhu perjantaina 7.12. klo 18:30 Jatke Areenalla.

Kuva: Matti O. Koskinen