Seuraava otteluKouvot — Kauhajoen Karhu/24.5.2019/Lumon Areena

Kouvot haastamaan vahvavireisen lokkiparven

Kouvot (15/14) matkustaa perjantaina Helsinkiin, tarkemmin sanottuna legendaariselle Töölön Kisahallille, jossa se kohtaa illan korisliigaottelussa paikallisen lokkiyhdyskunnan Seagullsin (12/18). Molemmilla joukkueilla on ollut kauden aikana omat vaikeutensa, mutta kumpainenkin on tällä hetkellä oivassa nousukiidossa. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kahdesti Kouvojen voittaessa molemmat ottelut.

Seagullsilla oli vaikea kauden aloitus, kuudesta ensimmäisestä ottelusta yksi voitto. Sen jälkeen 16 ottelua yhdeksällä voitolla ja samalla nousu kohti parempia runkosarjasijoituksia. Sitten tuli helmikuu ja kuusi tappiota putkeen, koko kuukausi voitoitta ja valahtaminen pudotuspeliviivan tuntumaan.

Seagulls on tuon mustan ajanjakson jälkeen kuitenkin voittanut molemmat maaliskuun ottelunsa kun se kaatoi vieraissa BC Nokian (93-102) ja Korihait (75-96). Vaikka viidestä viimeisestä ottelusta on ”vain” kaksi voittoa niin hieman paremmalla onnella lisääkin sarjapisteitä olisi ollut otettavissa. Joukkue nimittäin hävisi kärkikastin joukkueille vain muutamalla pisteellä kun tappiot tulivat kotona Vilppaalle (83-89) ja Karhu Basketille (72-74) sekä vieraissa Pyrinnölle (86-85) ja KTP-Basketille (86-84). Neljä tappiota neljälle kärkijoukkueelle yhteensä vain -11 pisteen korierolla. Tämä kertoo paljon Seagullsin vahvasta nykyvireestä.

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen: ”Seagulls on nyt kahden voiton jäljiltä vapautuneempi ja varmasti vaarallinen. Joukkueen viisikossa on hurjasti tasoa ja heitä koitetaan hidastaa. Meillä haetaan parasta mahdollista rotaatiota ja sitä kuinka piilotamme heikkouksiamme ja hyödynnämme vahvuuksiamme parhaalla mahdollisella tavalla.”

Oikeastaan tiukkojen ottelujen saldo kertoo sen miksi Kouvot on Seagullsin edellä sarjataulukossa kuudentena. Kouvojen tiukat ottelut 6/5 ja Seagullsin 3/8. Toinen merkittävä ero joukkueiden välillä löytyy kotiparketilta. Kouvot on voittanut 10 kotiottelua (10/5) kun Seagullsin vastaava lukema on seitsemän (7/7). Seagulls on hävinnyt viimeiset kolme otteluaan kotona Töölön Kisahallilla.

Kuten todettua, Kouvot on voittanut molemmat kauden aikaisemmat kohtaamiset. Marraskuun lopulla Kouvot haki sarjapisteet Helsingistä (74-88) ja tammikuun puolivälissä kotitaika piti Jatke Areenalla (89-86). Aina luotettavan Wikipedian mukaan merilokin varoitushuuto on haukkuva, matala ”ga-ga-ga-ga”. Nuoret merilokit ääntelevät korkeata, pihisevää vinkunaa. Nähtäväksi jää, onko lokeilla perjantai-iltana aihetta varoitushuutoihin.

Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas: ”Kolmas peli kuuteen päivään. Vastassa Thomas Gipsonilla vahvistunut Kouvot. Toivotaan, että energia riittää korinaluspainiin.”

Seagullsin riveissä on kauden aikana käynyt pelaamassa kahdeksan ulkomaalaisvahvistusta. Muutama taisi pyörähtää pääkaupungissa ilman virallista otteluakin. Viimeisin lisä vahvistusrintamalle saatiin tammikuun lopulla nyt yhdeksän ottelua pelanneen 198-senttisen laiturin Alexander Ruoffin (13.1/5.6/3.9) muodossa. Myös jo 22 ottelua pelannut ex-vikings 185-senttinen takamies Juwan Staten (17.9/2.9/5.5) tuli kesken kauden lokkiparviin mukaan. Alusta asti ovat olleet mukana 196-senttinen laituri Wayne Blackshear (18.0/4.5/2.1, 3p 45%) ja ex-kobra 203-senttinen sentteri Christopher Ortiz (15.6/6.2/1.5). Blackshear oli kesken kauden noin 2,5kk sivussa loukkaantumisen johdosta.

Seagullsin kotimainen osasto terävä, mutta kapeahko. Susijengin Tuukka Kotti (13.3/9.2/2.7/1.1r) johtaa edelleen lokkien puolustusta ja toimii sen lukkona. Myös konkarin keskimatkan kakkoset osuvat pelottavalla tarkkuudella. Timo Heinonen (6.9/2.3) ei ole vielä yltänyt tällä kaudella parhaimpaansa, mutta 37-vuotiaan pelimiehen taidot ovat hyvin tiedossa. Puolustuspään ekspertti Alex Vaenerberg (3.7/1.8/2.1) on edelleen oma sisukas ja vauhdikas itsensä. 19-vuotias Ricky Waxlax (5.0/3.2) on väläytellyt ajoittain hyviä otteita. Jesper Granlund (2.8/0.7), Sakari Laakso (1.9/0.9) ja Erik Waxlax (0.4/0.1) täydentävät Seagullsin pelaavan kokoonpanon.

Ilmoitetut kokoonpanot otteluun:

Seagulls: Alex Vaenerberg, Juwan Staten, Timo Heinonen, Tuukka Kotti, Christopher Ortiz, Sakari Laakso, Jesper Granlund, Wayne Blackshear, Erik Waxlax, Ricky Waxlax ja Alexander Ruoff.

Kouvot: Tuomas Hirvonen, Arttu Saarijärvi, Vili Nyman, Severi Kaukiainen, David Gonzalvez, Ville Kaunisto, Jeremy Morgan, Thomas Gipson ja Brian Asbury.

Seagulls – Kouvot perjantaina 8.3. klo 18:30 Töölön Kisahallilla.

Kuvat: Tuomo Tulokas