Kouvot ja Korihait iskevät yhteen keskiviikkona

Pirteästi uuden kauden aloittanut Kouvot (2/1) kohtaa keskiviikkona kotiluolassaan yhä ensimmäistä voittoaan saalistavan Korihait (0/3). Sarjataulukossa Kouvot komeilee ykkösenä Korihaiden miehittäessä viimeistä sijaa. Kierroksia on pelattu joukkueesta riippuen kuitenkin vasta 2-3 joten sarjasijoituksella ei ole tässä vaiheessa vielä mitään merkitystä.

Vaikka sijoituksellisesti sarjataulukkoa ei vielä useampaan kierrokseen kannatakaan sen enempää tuijotella, antaa se kuitenkin jotain osviittaa ensimmäisistä kierroksista. Esimerkiksi sen, että Kouvot on kolmessa ottelussa antanut vastustajan tehdä 78 pistettä ottelua kohden kun Korihaiden vastaava lukema on peräti 96 pistettä. Täten voisi kuvitella, että haiden puolustus ei ole vielä alkukaudesta toiminut halutulla tavalla. Tosin otanta on vasta kolme ottelua.

Eräistä ennakkospekulaatioista huolimatta on Kouvot aloittanut kauden vahvasti. Yksi joukkueen kovista, Derrick Barden Jr, osoittaa suuntaa mihin keskiviikkona kannattaa saapua, Jatke Areenalle.

Korihait on kohdannut kauden alettua vieraissa Tampereen Pyrinnön (87-78) sekä kotonaan Lapuan Kobrat (88-94) ja Ura Basket eGameStarsin (89-108). Vaikka kaikki kolme ottelua ovatkin päättyneet tappioon, on voitto ollut kahdesti jo lähellä.

Haiparven ulkomaalaisvahvistuksina pelaavat takamieskaksikko 191-senttinen Casey Benson (15.0/9.3/4.7) ja 188-senttinen Anton Cook (17.3/5.0/2.3, 3p 47%) sekä 206-senttinen laituri Luke Meikle (10.7/5.3/2.3) ja 203-senttinen sisäpelaaja Andre Berry (11.0/3.5).

Kotimaisten vahvimmat ovat alkukaudesta olleet paluun parketille tehnyt Vesa Heinonen (14.0/2.3/2.3/1.3r), jenkeistä palannut Henri Ventoniemi (9.3/5.0), Elias Eerikinharju (6.0/3.0), Miikka Marttinen (4.3/3.0/2.0) ja ex-kouvo Valtteri Leino (1.0/0). Korihaita luotsaa tällä kaudella espanjalainen Jordi Juste.

Joukkueensa kapteeni David Gonzalvez (7.3/1.7/6.0/1.7r) tietää miten joukkoa johdetaan.

Kouvojen paidassa (2009-2018) keväällä -16 mestaruutta juhlinut ja sittemmin Korihaiden vahvuuteen siirtynyt kolmostykki Valtteri Leino keskiviikon ottelusta: ”Odotan innolla, että pääsen taas pelaamaan pitkästä aikaa Manskarille tuttuihin koreihin. Tarkoituksena on lähteä hakemaan avausvoittoa ja saada joukkueen peli uudelle tasolle.”

”Kauden suurin tavoite on, että totun korisliigan rytmiin ja pärjäisin puolustuksessa kaikille takamiehille ja sitä kautta saisin kehitettyä omaa peliäni.” – Leino jatkaa kauden tavoitteistaan.

Kouvot on aloittanut kauden monien yllätykseksi varsin vahvasti. Vaikka kauden avausottelussa Salossa tulikin Vilppaalta nekkuun (95-77), on sen jälkeen Tuomas Ojan johtama klaani naarannut kaksi kovaa voittoa. Ensin kaatui yksi mestarisuosikeista Helsinki Seagulls kotona (81-71) ja viimeisin uhri on kotikentällään pelannut Pyrintö (69-94).

Kouvojen ulkomaalaishankinnat Duke Shelton (19.0/12.0) ja Derrick Barden Jr (17.7/7.0/2.7/2.0r) ovat osoittautuneet hyviksi vahvistuksiksi ja hienoiksi joukkuepelaajiksi. Lisäksi erityisesti Severi Kaukiainen (11.7/2.3/6.3) ja Teemu Knihtinen (11.7/6.0/2.0) ovat ottaneet pelissään kesän aikana seuraavan stepin eteenpäin. Myös Mika Nuolivirta (7.0/2.0) ja Vili Nyman (4.3/2.0) ovat olleet pirteällä pelipäällä. Silas Melsonin (13/2/2) ensimmäinen ottelu kouvopaidassa oli lupauksia herättävä.

Teemu Knihtinen on pelannut vahvan pre-seasonin ja kauden alun.

Joukkueensa tavoin vahvasti kauden aloittanut Teemu Knihtinen: ”Kausi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Joka pelissä on otettu askeleita oikeaan suuntaan ja kehitetty hyvin pelaamista. Kiva päästä jatkamaan Jatke Areenan hyvässä tunnelmassa kautta keskiviikkona ja näkemään myös Suomen kovimman heittäjän Valtteri Leinon paluu monivuotiseen kotihalliin. Avainasiat itse otteluun ovat kumpi antaa iskun ensimmäisenä ja kumpi pystyy toteuttamaan paremmin sovittuja asioita.”

Kouvot – Korihait keskiviikkona 9.10. klo 18:30 Jatke Areenalla. Tervetuloa kannustamaan Kouvot kauden kolmanteen peräkkäiseen voittoon.

Kuvat: Niko Toivonen