Kouvot kauden kolmanteen voittoon

Kouvojen hyvin alkanut syyskausi sai jatkoa perjantaina kun Uuteenkaupunkiin matkustanut joukkue korjasi sarjapisteet talteen Korihaiden vieraana pistein 67-85. Kouvot on kauden avauspelin ja -tappion jälkeen voittanut kaikki ottelunsa kun kotiluolassa kaatui Vilpas Vikings ja vieraissa Korihaiden lisäksi Lapuan Kobrat. Kouvot kohtaa seuraavaksi kotonaan Kauhajoen Karhun.

Viimeisimmän voiton kaava noudatti samaa käsikirjoitusta kuin mitä kotiyleisö sai keskiviikkona todistaa Vilpas-ottelussa. Kouvojen aloitus ei ole vahva, mutta toisesta jaksosta alkaen ryhdytään repimään eroa, kolmannella jaksolla vakautetaan tilanne ja viimeisellä jaksolla isketään naulat arkkuun.

Kuten kaikissa kauden aikaisemmissakin otteluissaan ei Kouvot säväyttänyt vielä ensimmäisellä jaksolla. Tällä kertaa Kouvot ei kuitenkaan joutunut avausjaksolla mitenkään pitkälle takamatkalle vaan ensimmäinen jakso pelattiin kokonaisuudessaan tasaisesti kotijoukkueen johtaessa ensimmäisellä tauolla kahdella pisteellä (19-17). Toisen jakson ensimmäinen viisiminuuttinenkin tahkottiin vielä tasapäin (23-27), mutta pian jakson puolivälin jälkeen Kouvot nykäisi 10-0 runin (25-41) ja siitä alkoi vierasjoukkueen irtiotto. Kouvojen huolimattoman jakson päätöksen vuoksi puoliajalle lähdettiin vierasjoukkueen 14 pisteen johdossa.

Vaikka Kouvot ei saanut kunnolla konettaan käyntiin kolmannella jaksolla ei se varsinaisesti ollut hätääkään kärsimässä. Jakson ensimmäinen puolisko mentiin maltilla (38-50) ja jälkimmäisellä lyötiin jälleen lisää löylyä kiukaalle (46-64). Viimeinen jakso pelailtiin turvallisessa vierasjohdossa ja lopulliset niitit ottelulle iskettiin neljännen jakson lopulla kun ero kasvoi jo 23 pisteeseen (59-82). Lopussa Korihait sai vielä muutamia onnistumisia ja Kouvojen kaksi sarjapistettä paketoitiin kotiin viemisiksi loppupistein 67-85 (30-44).

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen: ”Peruspelillä mentiin. Meidän ykköspuolustuskonsepti on aika hyvässä kunnossa. Me saadaan järjestäen tehtyä vastustajien isoista pelaajista hyppyheittäjiä. Se on mihin me pyritään, että ne on poissa levypalloista ja me päästään itse juoksemaan. Haluan aina että joukkueeni pelaa hyvää joukkuepeliä. Tänään onnistuttiin siinä.”

Perjantai-illan nimi Uusikaupunki 400 Areenalla oli Kouvojen väkivahva härkä Thomas Gipson (27/11). Myös syy kovaan suoritukseen selvisi viimeistään ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa: ”Halusin tulla tänään hyvällä mentaalisen puolen valmistautumisella otteluun koska edellisessä ottelussa tavallaan petin joukkuekaverini saatuani virhetilini täyteen ennen täyttä aikaa. Halusin tulla tähän otteluun vahvasti ja johtaa omalta osaltani joukkuettamme voittoon. Tämä oli meiltä hyvä koko joukkueen voitto vieraissa. Tänään oli minun vuoroni pelata vahva ottelu ja seuraavassa ottelussa se voi olla taas jonkun muun vuoro.” – totesi vahvan joukkuepelaamisen nimeen vannova Gipson.

Gipsonin lisäksi myös Ville Kaunisto (10/13) ja James Sinclair (20/8) pelasivat jälleen kerran mainion ottelun. Gipson ja Kaunisto ovat viimeistelleet neljässä ottelussa peräti kolme tupla tuplaa mieheen. Vauhdikkaat takamiehet Tuomas Hirvonen (8/0) ja Severi Kaukiainen (8/0) pelasivat myös hyvin. Kouvojen hieman poikkeuksellinen ja jopa nykykorisliigan vastainen ison etukentän ja vikkelien takamiesten kombinaatio tuntuu toimivan, ainakin tässä vaiheessa, mainiosti ja paikoitellen puolustus on toiminut erinomaisesti. Korin alusta suljetaan ja nopeisiin vastahyökkäyksiin lähdetään hanakasti. Sen ovat nyt kokeneet jo Vilpas Vikings ja Korihait.

Joukkueidensa parhaimpina pelaajina palkittiin Korihaiden Deng Deng ja Kouvojen Thomas ”Täystuho” Gipson III.

Korihait: Juan Pattillo 18/8/2/4r/1t, Deng Deng 13/10/3/2t, Sean O’Brien 10/6/3/1r/1t, Mikael Herbert 9/1, Justus Kilpinen 6/0/1, Chaz Williams 5/0/2, Vesa-Pekka Laine 4/1/1, Eero Lehtonen 2/1, Teemu Sulonen 0/1 ja Jaakko Lahti 0/0.

Kouvot: Thomas Gipson 27/11/2, James Sinclair 20/8, Ville Kaunisto 10/13/1r/3t, Severi Kaukiainen 8/0/1, Tuomas Hirvonen 8/0/1r, Wayne Bernard 7/4/2/2r, Teemu Knihtinen 3/0, Jamie Skeen 2/2/1, Vili Nyman 0/1 ja Ilmari Toikkanen 0/0.

Jaksot: 19-17, 11-27, 16-20, 21-21

Täydelliset tilastot täältä

Kouvot pelaa seuraavaksi ensi viikon keskiviikkona jolloin kotiluolaan Jatke Areenalle saapuu serkkupoika pohjanmaalta eli Kauhajoen Karhu.