Kouvot käväisee keskiviikkona Kupittaalla

Kouvot (16/19) matkustaa keskiviikkona Varsinais-Suomen sydänmaille Turkuun kun se kohtaa illan korisliigakierroksella Ura Basketin (9/28) Kupittaan hienolla palloiluhallilla. Kouvot taistelee runkosarjan viimeiset viisi otteluaan sijoituksista 6-8, toki matemaattisesti ylemmäskin on mahdollisuuksia ja samoin pykälä pari alaspäin. Uran tavoite lienee suoran sarjapaikan varmistamisessa, sillä se on tällä hetkellä sarjataulukon viimeisenä tasapisteissä sijalla 10 olevan Korihaiden kanssa. Toinen näistä joukkueista putoaa kauden päätteeksi sarjaporrasta alaspäin. Kouvot on voittanut kaikki kauden kolme aikaisempaa keskinäistä kohtaamista.

Mekin tarvitsemme vielä voittoja pudotuspelipaikan varmistamiseksi ja kuudes sijakin kiinnostaa – Jyri Lehtonen

Ura basketin nousun jälkeinen kausi korisliigassa on ollut ohdakkeinen. Paljon loukkaantumisia ja sitä myötä myös pelaajavaihdoksia. Marraskuussa joukkue sai aikaiseksi kolmen ottelun voittoputken, muutoin voitot ovat yksittäisiä siellä täällä. Tappioputkia on sen sijaan useampia joista pahin 11 ottelun mittainen ja vajaat kaksi kuukautta kestänyt. Viimeisestä kymmenestä ottelustaan joukkue on voittanut kaksi samoin kuin viimeisestä viidestä kaksi. Vieraissa on tullut nyt 13 tappiota putkeen, mutta kotonaan joukkue on voittanut kolmasosan otteluistaan (6/12).  Uralla on jäljellä vielä kotiottelut Kouvoja ja Katajaa vastaan sekä runkosarjan päättävä vierasottelu Kobria vastaan.

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen: ”Ura otti edellisessä ottelussaan kovan voiton ja taistelee välttääkseen jumbopaikan. Meillä taas on ollut hieman vaikeampi jakso. Voittoja mekin vielä tarvitaan play-off -paikan varmistamiseksi ja kuuden sija kyllä kiinnostaisi. Muutama sisään mennyt kolmonen tarvitaan ja puolustuksessa pitää estää Uran edun monistus.”

Kouvojen kausi on ollut yhtä vuoristorataa hyvine ja haastavine aikoineen. Tällä hetkellä on menossa jälkimmäinen. Joukkue on voittanut viimeisestä kuudesta ottelustaan vain yhden. Viimeisestä 10 ottelusta on takataskussa kuitenkin neljä voittoa. Vieraissa Kouvot on onnistunut voittamaan kauden aikana kuusi kertaa (6/11). Kouvoilla on runkosarjaa jäljellä viiden ottelun verran: vieraissa Ura Basket, Kobrat ja päätöskierroksella Vilpas Vikings sekä kotiluolassa Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö.

Kouvot on voittanut Ura Basketin kuluvalla kaudella kaikissa kolmessa ottelussa. Kaksi ensimmäistä kohtaamista päättyivät melko suurella piste-erolla, ensimmäinen Kouvolassa 23 (97-74) ja jälkimmäinen Turussa peräti 38 (55-93) pisteellä. Kolmas keskinäinen helmikuussa oli puolestaan tiukka vääntö. Kouvot voitti Kouvolassa jumpatun pisterikkaan ottelun kuitenkin lopulta neljän pisteen marginaalilla (102-98).

Kouvot tekee viimeiseen runkosarjakohtaamiseen muutoksen pelaavaan kokoonpanoonsa sillä edellisen kerran kaksi kuukautta sitten kouvopaidan ylleen pukenut EC Matthews (11.2/2.6) pelaa illalla Kupittaan parketilla. Tilaa laiturille tekee Thomas Gipson (15.5/8.1/2.3).

Ura Basketin päävalmentaja Kristian Palotie: ”Kolme peliä kautta jäljellä ja meidän pitää voittaa yksi peli Korihaita enemmän. Vastassa Kouvot, joilla on ollut huomattavasti pidempi valmistautumisaika tähän otteluun. Heidän sijoituksensa runkosarjassa ei kuitenkaan tule todennäköisesti enää muuttumaan, mistä voidaan tehdä joitain johtopäätelmiä huomista varten.”

Ura Basket lähtee kauden toiseksi viimeiseen kotiotteluunsa kahden ulkomaalaisvahvistuksen voimin kun mukana ovat takamies Stephen Croone (13.6/4.2/3.2/1.1r) ja sentteri Jesse Perry (14.9/9.8/2.1). Perryn pelaaminen on kuitenkin vielä epävarmaa. Kotimaisten pelaajien ykköspyssyt ovat olleet Fiifi Aidoo (10.4/3.5/4.1/1.5r), Ville Hänninen (8.0/1.4/1.8), Mikael Sandberg (7.6/5.1/1.4) ja Eldar Skamo (4.4/4.8/2.8). Perjantain kokoonpanoon on ilmoitettu lisäksi Edvard Gullichsen (2.3/1.7), Trey Niemi (6.1/0.9), Aleksi Akpaso (6.3/1.6), Eero Sahlberg (3.7/1.3), Lauri Hänninen (2.5/0.5) ja Joona Airenne (1.4/0.9). Perryn tavoin Akpason pelaaminen ei ole 100% varmaa.

Joukkueiden ilmoittamat kokoonpanot otteluun:

Kouvot: EC Matthews, Tuomas Hirvonen, Arttu Saarijärvi, Vili Nyman, Severi Kaukiainen, David Gonzalvez, Ville Kaunisto, Jeremy Morgan, Teemu Knihtinen ja Brian Asbury.

Ura Basket: Edvard Gullichsen, Eldar Skamo, Ville Hänninen, Trey Niemi, Lauri Hänninen, Eero Sahlberg, Aleksi Akpaso (GTD 50%), Mikael Sandberg, Stephen Croone, Joona Airenne, Jesse Perry (GTD 50%) ja Fiifi Aidoo.

Kuvat: Tuomo Tulokas ja Matti O Koskinen