Kouvot matkustaa Joensuuhun keskiviikkona

Kouvot (16/18) lähtee keskiviikkona tien päälle suuntanaan Joensuu jossa joukkue pelaa kuudenneksi viimeisen runkosarjaottelunsa Kataja Basketin (18/13) vieraana. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana vasta kahdesti ja molemmat kerrat tämän vuoden puolella. Voitot ovat tasan molempien voitettua kotonaan.

Tilanteeseen ei juuri nyt olla tyytyväisiä – Jyri Lehtonen

Kataja on pelannut varsin kelvollisen runkosarjan. Yksi kuuden ottelun voittoputki, muutoin maksimissaan kahden ottelun voitto- / tai tappioputkia. Kokoonpano on elänyt jonkin verran ja myös useat loukkaantumiset ovat osiltaan sotkeneet kuvioita. Joukkue taistelee vielä pudotuspelien kotiedusta ja on itse asiassa siinä kamppailussa hyvissä asemissa. Kataja on voittanut kotonaan 11 ottelua (11/5) ja vieraissa seitsemän (7/8). Viimeisestä 10 ottelustaan joukkue on voittanut kuusi ja viidestä kaksi. Yhdeksästä tiukasta ottelustaan Kataja on voittanut viisi.

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen: ”Kataja oli maanantaina vakuuttava ensimmäiset 20 minuuttia. Harva joukkue pystyy pelaamaan tuolla tasolla kolmen pelaajan puuttuessa rotaatiosta. Meillä on alla heikompi ottelu Korihaita vastaan ja asioista on keskusteltu joukkueen sisällä. Tilanteeseen ei juuri nyt olla tyytyväisiä. Perusasiat kuten juokse täysiä alas, syötä vapaalle pelaajalle, pärjää  1 vs 1 -puolustuksessa fyysisten edellytystesi mukaan ovat olleet alkuviikon teemana.”

Kataja lähtee keskiviikon otteluun kolmella ulkomaalaisvahvistuksella kun Daniel Mullings (16.0/7.7/2.5/2.3r) lienee sivussa pelaavasta kokoonpanosta. Mullings on kahden kauden aikana aiheuttanut monesti myös Kouvoille harmaita hiuksia. Takamies Vincent Simpson (11.8/2.6/4.2), laituri Kevin Bracy-Davis (11.0/4.0/1.5) ja 209-senttinen sentteri Adrian Diaz (15.1/4.9/1.7/1.1t) muodostavat pelaavan kolmikon Kouvoja vastaan.

Ilari Seppälä (13.0/2.8/5.1), Topias Palmi (18.2/5.9/2.0) ja Matias Ojala (6.8/4.9/1.2) muodostavat Katajan kovan kotimaisen kolmikon. Palmin pelaaminen keskiviikkona on vielä epävarmaa. Samuli Vanttaja (4.4/3.0), Atte Perttu (2.1/0.7), Joni Herrala (4.3/2.6/2.0), Johannes Lasaroff (1.0/0.7) ja Valtteri Mervola (3.5/1.0) täydentävät joukkueen kokoonpanon.

Katajan päävalmentaja Juha Sten: ”Meillä härkäviikko jatkuu, Kouvot pääsee peliin taatusti hyvin levänneenä ja valmistautuneena. Varsinkin korin alla on iso haaste luvassa Asbury- Gibson- Kaunisto kolmikon kanssa.”

Ilmoitetut kokoonpanot:

Kataja: Johannes Lasaroff, Valtteri Mervola, Ilari Seppälä, Joni Herrala, Vincent Simpson, Topias Palmi (GTD50%), Kevin Bracy-Davis, Atte Perttu, Matias Ojala, Adrian Diaz ja Samuli Vanttaja.

Kouvot: Tuomas Hirvonen, Arttu Saarijärvi, Vili Nyman, Severi Kaukiainen, David Gonzalvez, Ville Kaunisto, Jeremy Morgan, Teemu Knihtinen, Thomas Gipson ja Brian Asbury.

Kataja – Kouvot keskiviikkona 27.3. klo 18:30 LähiTapiola Areenalla.

Kuva: Matti O Koskinen