Seuraava otteluKouvot — BC Nokia/12.12.2018/Jatke Areena

Kouvot perjantaina lokkien vieraaksi

Kouvot (4/6) jatkaa urakkaansa korisliigassa jo huomenna kun joukkue matkustaa kotimaan kapitaaliin Helsinkiin. Perjantai-illan koitoksessa se saa vastaansa paikallisen lokkiparven, Seagullsin (3/5). Joukkueet olisivat kohdanneet jo korisliigan avauskierroksella, mutta Jatke Areenan vesivahingon korjaustyöt estivät pelaamisen. Kumpaisenkin joukkueen alkukausi on ollut haastava, mutta molemmilla alkaa näkyä valoa tunnelin päässä.

Tasaisessa sarjassa on turha tuijottaa sarjataulukkoa vaan iso kuva omasta tekemisestä on tärkeintä – Jyri Lehtonen

Kouvot oli jo pääsemässä hyvään voittoputkeen kun se voitti kolme ottelua putkeen. Kaksi viimeistä matsia on päättynyt vuoden 2016 mestarin osalta kuitenkin tappioon. Molemmat tappiot ovat tulleet sarjan kärkikaksikkoa vastaan melko tasapainoisen esityksen jälkeen. Kouvot hävisi ensin Pyynikillä Pyrinnölle vaivaisella kahdella pisteellä ja keskiviikkona se hävisi 11. voittonsa putkeen ottaneelle Vilppaalle kotiluolassaan yhdeksällä pisteellä. Vaikka orastava voittoputki tyssäsikin näihin kahteen tappioon, on joukkueen suunta ehdottomasti oikea.

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen: ”Vahvistunut Seagulls on sarjasijoitustaan parempi joukkue. Staten (Juwan) tuo uuden ulottuvuuden hyökkäyspelaamiseen ja Kotti (Tuukka) on edelleen sarjan paras kotimainen. Meillä on pari tiukkaa tappiota niskassa ja tasaisessa sarjassa on turha tuijottaa sarjataulukkoa vaan iso kuva omasta tekemisestä on tärkeintä.”

Jos on Kouvoilla ollut alkukaudesta omat haasteensa niin sama pätee Seagullsiin. Tosin vesivahinkoa ei Töölön Kisahallilla ole koettu, mutta pelaajakauppoja parin seuran edestä. Seagulls on tiedottanut viimeisen viikon aikana palkanneensa joukkueeseen kolme uutta ulkomaalaisvahvistusta. Ensin seura signasi Vilppaassa kaudella 2016-2017 pelanneen ja korisliigan parhaaksi ulkomaalaispelaajaksi valitun 180-senttisen takamiehen Juwan Statenin. Staten on pelannut lokeissa nyt kaksi ottelua tehoilla 14.0/1.5/5.5.

Pari päivää edellisestä ja tuutista tuli ulos tieto 188-senttisen niin ikään takamiehen Andre Hollinsin värväyksestä. Samassa tiedotteessa ilmoitettiin, että Seagulls ja kuusi ottelua joukkueessa pelannut 191-senttinen laituri Andre Spight (21.8/4.2/3.7, teh 19.2) ovat yhteisymmärryksessä purkaneet pelaajasopimuksen. Spight oli joukkueensa pisteykkönen.

Toistaiseksi tuorein tiedote tupsahti maailmalle tänään torstaina. ”Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 24-vuotiaan yhdysvaltalaisen Jalen Jacksonin kanssa”. No mikäs siinä. Jackson on puolestaan 198-senttinen laituri ja tiedotteen mukaan kovatasoinen korintekijä.

Edellä mainittujen ulkomaalaisvahvistusten lisäksi joukkueessa on ennestään kolme ulkomaalaisvahvistusta joista 196-senttinen laituri Wayne Blackshear (19.5/5.0/2.5) on tällä hetkellä sivussa. Blackshear loukkaantui kauden toisessa ottelussa, mutta ensimmäisessä ottelussaan miekkonen heitti vakuuttavat 35 pistettä Korihaita vastaan. 185-senttinen takamies Tyler Thornton (7.0/3.1/4.5/1.9r) on pelannut lokeissa kaikki kahdeksan ja viime kaudella Lapualla pelannut 203-senttinen sentteri Christopher Ortiz (12.8/5.3) kuusi ottelua. Saapa nähdä millä jenkkinelikolla päävalmentaja Mikko Larkas huomiseen otteluun lähtee. Korisliigan sivuilla Hollinsin ja Jacksonin kohdalla on GTD50 -merkintä, eli toinen tästä kaksikosta lienee sivussa.

No entäpä sitten Seagullsin kotimaiset pelaajat. 37-vuotias ja 205-senttinen sentteri Tuukka Kotti (17.5/9.3/3.3/1.6r) pelaa jo ties monettako erinomaista kautta. Varsinkin kun konkari on jälleen täksi kaudeksi palauttanut repertuaariinsa uransa alkuvaiheen vahvuuden kolmen pisteen heiton (37.5%) minkä lisäksi myös vapaaheitot osuvat nykyään ihan kivalla tarkkuudella (77%). Kotti on nykyjoukkueensa ykkönen pisteissä ja levypalloissa. Hattu päästä, ja korkealle.

Myös toinen joukkueen kotimainen konkari 36-vuotias Timo ”Timi” Heinonen (9.8/2.3) on aloittanut kauden tavoilleen uskollisesti eli hyvin. Lopuista kotimaisista tehoista ovat vastanneet takiaismainen takamies Alex Vaenerberg (3.9/2.4/2.4) sekä laiturit Ricky Waxlax (6.5/3.3) ja Sakari Laakso (2.2/1.2).

Seagulls – Kouvot perjantaina 23.11. klo 18:30 alkaen legendaarisella Töölön Kisahallilla ja Elisa Viihde Sportilla.

Kuvat: Tuomo Tulokas ja Matti O. Koskinen