Kouvot sarjakärjen vieraaksi keskiviikkona

Kouvot (9/8) lähtee keskiviikkona vierailemaan paikallisten viikinkien pääkaupunkiin Saloon. Illan korisliigaottelussa kymenlaaksolaiset kohtaavat suvereenissa sarjakärjessä porskuttavan Vilpas Vikingsin (18/3). Salolaiset ovat hävinneet tällä kaudella kotisalissaan Salohallissa vain kerran joten vieraille riittää haastetta sarjapisteiden anastamisessa. Vilpas voitti joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen marraskuun lopulla Kouvolan Jatke Areenalla.

Olemme terveitä ja hyvin harjoitelleita sekä valmiita yllätykseen – Jyri Lehtonen

Vilpas on ollut kauden ensimmäisen puoliskon ylivoimainen ykkönen. Joukkue on sarjan kärjessä 36 pisteellä kun kakkosena olevalla KTP-Basketilla (12/8) on yhden ottelun vähemmän pelanneena 24 sarjapistettä. Salohallissa Vilpas on hävinnyt vain kerran 10 ottelusta. Vieraskentällä pelatusta 11 ottelusta vain kaksi on päättynyt salolaisten tappioon. Viimeisestä 10 ottelustaan joukkue on voittanut kahdeksan ja tällä hetkellä viikingit purjehtivat neljän ottelun voittoputkessa.

Kuudesta tiukasta (+-5p) ottelustaan Vilpas on onnistunut kairaamaan neljä voittoa. Kauden kolmesta tappiosta vain yksi (-10p) on siis päättynyt yli viiden pisteen tappioon. Vilpas on tehnyt koko liigassa toiseksi eniten pisteitä ottelua kohden (91.5) ja antanut vastustajalle niin ikään toiseksi vähiten pisteitä (82.8). Vähemmän vastustajalle on antanut pisteitä vain Kouvot (80.8).

Kouvot on kohdannut tämän kauden Vilppaan siis kertaalleen kun pelattiin kotiluolassa Jatke Areenalla. Tuolloin Vilpas oli kuskin paikalla lähes koko ottelun ja vieraiden johto kävikin suurimmillaan 13 pisteessä (12-25) jo ensimmäisellä puoliajalla. Puoliajalle lähdettiin kuitenkin tasatilanteessa (39-39). Vilpas johti ottelua koko toisen puoliajan ja suurimmillaan johto käväisi 12 pisteessä (72-84). Ottelu päättyi lopulta 81-90 (39-39).

Vilpas pohjusti voittonsa parempaan heittotarkkuuteen niin kahden kuin kolmenkin pisteen heitoissa, juuri muuta eroa tilastoista ei löydy. Kouvojen syömähampaat ottelussa olivat EC Matthews (23/4/3), Jeremy Morgan (16/3/3) ja Ville Kaunisto (10/10/2). Viikingeistä terävimmän kirveen omistivat ex-kouvo Jamie Skeen (13/13/4), Antonio Ballard (23/4/3) ja Diante Baldwin (12/3/5/5r/2t).

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen: ”Salo tulee voittamaan runkosarjan ansaitusti. Joukkueesta löytyy syvyyttä, taitoa, kokemusta ja nuoruuden innokkuutta. Mutta rakenteesta löytyy myös muutama selkeä heikkous, joita yritämme tuoda esiin. Koska Vilpas tulee olemaan team to beat -joukkue keväällä, niin ei kannata aukaista ihan kaikkia kortteja runkosarjassa. Olemme terveitä ja hyvin harjoitelleita sekä valmiita yllätykseen.”

Vilppaalla on parin kolmen viime kauden tavoin vahva kotimainen kaarti. Ykköstähtenä tahtipuikkoa heiluttaa edelleen Teemu Rannikko (11.3/2.2/5.7) ja kovinta taustatukea antavat susijengiläiset Juho ”Tanssittaja” Nenonen (9.7/4.1) ja Mikko Koivisto (9.7/1.9/1.6). 186-senttinen takamies Aatu Kivimäki (9.5/2.2/2.3, 3p 44%) on tykittänyt viimeiseen kuuteen otteluun 13,5 pistettä per matsi. Lisää leveyttä ja tehoja tuovat ex-kouvot Miikka Luosmaa (2.2/1.9) ja Henri Kantonen (3.2/1.7/1.9) sekä Riku Laine (2.5/2.2).

Vilppaan ulkomaalaisvahvistuksista muutama on vaihtunut sitten liigan ensimmäisten ottelujen. Ainoastaan Jamie Skeen (13.3/6.0) ja 201-senttinen iso laituri Brandon Taylor (12.5/6.9) ovat pelanneet kaikki Vilppaan 21 ottelua. 194-senttinen vahvarakenteinen laituri Antonio Ballard (15.6/5.5) oli Kouvoille erittäin vaikeasti pideltävä pelaaja ensimmäisessä kohtaamisessa. Ballard on pelannut viikinkipaidassa 11 ottelua. Vilpas esittelee keskiviikkona uuden hankintansa kotiyleisön edessä, 183-senttisen takamiehen Jack Gibbsin. Gibbs on saapunut joukkueen vahvuuteen viime viikonloppuna.

Vaikka Kouvot lähteekin altavastaajana haastamaan kotihallissaan liki voittamatonta sarjakärkeä, on vieraidenkin tilanne ollut viime kierroksilla varsin positiivinen. Kouvot on voittanut kolme viimeistä otteluaan ja viimeisestä viidestä se on hävinnyt vain yhden. Arttu Saarijärvi (5.5/5.5/3.0/1.5r) on jo palannut harjoitusvahvuuteen, mutta Saloon 200-senttinen laituri ei vielä lähde mukaan. Kouvot lähtee taistelemaan sarjapisteistä normaalilla viime ottelujen kymmeniköllään. Kouvojen 201-senttinen sisäpelaaja Brian Asbury on ollut viimeisessä neljässä ottelussa hyvässä vedossa: 22.5/8.3/2.5/1.3r/1.0t, teh 28.5 ja 2p 63%.

Vilpas Vikings – Kouvot keskiviikkona 9.1. klo 18:30 alkaen Salohallilla.

Kuvat: Matti O Koskinen