Kouvot selvään voittoon Pyynikillä

Kouvot (2/1) otti lauantai-illan ainoassa korisliigaottelussa maukkaan vierasvoiton kun se kaatoi Tampereen Pyynikillä kotijoukkue Pyrinnön selvästi pistein 69-94 (27-48). Kouvot johti ottelua koko sen keston eikä Pyrintö saanut kirittyä eroa enää yksinumeroisiksi sitten avauskympin. Kouvojen Derrick Barden Jr (26/5) valittiin oikeutetusti ottelun pelaajaksi.

Seagullsin edellisellä kierroksella kotonaan voittanut Kouvot tuli otteluun hurrikaanin lailla. Viiden minuutin jälkeen taululla komeili pisteet 4-15 ja Pyrinnön viisikko komennettiin aikalisälle. Neuvonpidon jälkeen meno tasoittui ja pienelle tauolle istahdettiin lukemissa 13-25.

Pyrintö oli pakotettu aikalisään Kouvojen johtaessa ottelun alussa 11 pisteellä (4-15).

Pyrintö imi kotiyleisöstä energiaa ja tuli 15 minuutin kohdalla jo kuuden pisteen päähän (24-30). Kouvot ei tästä hätkähtänyt vaan vei seuraavan viisiminuuttisen 15 pisteellä. Näin puoliajalle lähdettiin 21 pisteen vierasjohdossa (27-48).

Puoliajan jälkeen tuntui pitkään ettei Kouvoilla olisi ottelussa enää hädän päivää. Tuntemus oli kuitenkin väärä. Kouvojen johto kävi suurimmillaan jo 27 pisteessä (35-62), mutta Raymond Nixon (14/6) vahvistettuna neljällä kotimaisella pelaajalla toi Pyrinnön 11-0 runilla viimeiselle tauolle 12 pisteen iskuetäisyydelle (53-65).

Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin ensimmäisellä puoliajalla 19 pistettä nakuttanut Kouvojen Derrick Barden Jr (26/5).

Kouvot aloitti kuitenkin viimeisen jakson jälleen vakuuttavasti ja ero kasvoi nopeaa tahtia takaisin 20 pisteen tuntumaan. Vieraiden kontrolli säilyi loppuun asti ja kauden toinen voitto kolmesta ottelusta kirjataan pistein 69-94 (27-48).

Kouvot tänään: Derrick Barden Jr 26/5/3/3r, Duke Shelton 24/13/1, Silas Melson 13/2/2, David Gonzalvez 9/2/4/1r, Teemu Knihtinen 8/6/2, Severi Kaukiainen 7/2/6/1r, Mika Nuolivirta 7/2/1r, Vili Nyman 0/1/1, Tomi Lommi 0/0/1 ja Henri Permanto 0/0.

Kuvat: Niko Toivonen