Seuraava otteluKouvot — Salon Vilpas/21.11.2018/Jatke Areena

Kouvottaret kolmanteen kotivoittoon

Kouvottaret (4/2) jatkaa vahvoja otteitaan naisten korisliigassa. Perjantai-iltana joukkue kaatoi erittäin kovan vastuksen antaneen HBA:n (2/4) kotiluolassaan Jatke Areenalla pistein 74-69 (35-30). Kouvottaret on voittanut kaikki kauden kolme kotiotteluaan. Vieraissa kouvolalaiset ovat voittaneet yhden ottelun kolmesta. Kouvottaret on sarjataulukossa sijalla neljä.

Taeler Deer teki 30 pistettä vaikka jätti käyttämättä monta hyvää heittopaikkaa – Mika Hartonen

Ei voi kuin hattua nostaa HBA:n perjantai-illan taistelulle. Matsiin lähdettäessä rivistä puuttui joukkueen pisteykkönen Sara Bejedi (22.4/5.8/3.0) sekä avausviisikon Elina Arike (8.6/4.2). Lisäksi nuori ja lupaava Janette Aarnio palaa riveihin vasta maajoukkuetauon jälkeen. Kun vielä perjantaina avausviisikossa aloittanut Rosa Lehti (3.0/6.5) loukkaantui kolmen minuutin pelaamisen jälkeen, olisi monella muulla joukkueella hanskat pudonneet lattialle, varsinkin vieraskentällä.

Vaikka Kouvottaret johtikin valtaosan iltapuhdetta, peräti vajaa 32 minuuttia, oli ottelu kaikkea muuta kuin selvä. Tästä piti huolen Pekka Salmisen suojattien piinkova ja aggressiivinen puolustus sekä hyvin juostut nopeat hyökkäykset. Sekä tietysti huippulahjakas Awak Kuier (23/13/4t). HBA:n puolustus saa usein vastustajan pois omalta mukavuusalueeltaan pakottaen sen vaikeisiin hyökkäyspään ratkaisuihin. Näin kävi myös tässä ottelussa.

Hetkinen. Eikö tämän pitänyt olla Kouvottarien otteluraportti? Kyllä, tämä on edelleen Kouvottarien otteluraportti. Miksi tässä kehutaan vuolaasti vierasjoukkuetta? Koska nuori ja erinomaisesti taistellut vierasjoukkue ansaitsee sen. Joukkue teki myös minuun henkilökohtaisesti suuren vaikutuksen. Enkä varmasti ole ainoa. Uskon monen muunkin 301-päisessä yleisössä kokeneen saman tunteen.

Viimeistä kertaa joukkueen penkin päässä itse ottelussa toiminut Pekka Salminen totesi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa: ”Nämä nuoret pelaajat yllättävät minut kerta toisensa jälkeen.” Eilen nähdyn perusteella tämä on helppo uskoa.

Mutta vieraiden suitsuttamisellakin on rajansa. Sitten mennään itse parketin tapahtumiin.

Ottelun ensimmäinen kymppi, kuten oikeastaan koko 40-minuuttinen, oli koripallolle tyypillistä pienten runien peliä. Välillä kotijoukkue onnistui pari kolme kertaa putkeen, toisinaan taas vierasjoukkue rokotti vastaavasti. Ensimmäisellä jaksolla niskan päällä oli ehkäpä HBA, mutta Kouvottaret pysyi mukana leikissä (17-18). Toisella jaksolla roolit vaihtuivat ja kotijoukkue alkoi ottaa otetta pelin suunnasta. Nyt oli HBA:n vuoro roikkua mukana ja sen se myös teki. Puoliajalle lähdettiin viiden pisteen kotijohdossa (35-30). Kouvottarien pisteistä lähes puolet nakutti hyvässä heitossa ollut Taeler Deer (17p). Lotta Vehka-aho (10p) ja Kuier (8p) vastasivat pääosin vieraiden pisteistä.

Toisella puoliajalla jatkettiin samaa tuttua kaavaa, pientä irtiottoa ja iskuja takaisin. Ohutta toivon kipinää kunnon irtiotosta ja paluusta takaisin arkeen. Kouvottaret alkoi kuitenkin muutaman minuutin tasaisen pelaamisen jälkeen repiä väkisin eroa vastustajaan. Kolmannen jakson lopulla kotijoukkue sai vihdoin taisteltua eron kaksinumeroiseksi (57-46), mutta viimeiselle tauolle lähdettiin pienen kavennuksen jälkeen yhdeksän pisteen Taret -johdossa (57-48).

HBA iski takaisin heti neljännen jakson alkuun. Vieraiden Saga Ukkonen (9/2) heitti viisi pistettä nopeaan tahtiin (59-55). Kouvottaret reagoi aikalisällä. Kouvottarien huippuvahvistus Claire Lamunu (17/21) onnistui kaksi kertaa korin alta putkeen (63-55). HBA reagoi aikalisällä. Tämän jälkeen kentällä taisteltiin pitkään pisteittä tai eron sen suuremmin muuttumatta kunnes ajassa 35:16 HBA:n Kuier onnistui illan ainoassa kolmosessaan ja ero kaventui neljään pisteeseen (65-61).

Kouvottaret ei suinkaan reagoinut tilanteeseen strutsin lailla piilottamalla päätään hiekkaan vaan Deerin kuittikolmosella (68-61). HBA:n Vehka-aho (16/2) puolestaan kuittasi kuitin hetkeä myöhemmin (68-64) kun tiimalasissa oli hiekkaa 3,5 minuutin edestä. Hiekka tiimalasissa oli huvennut 1,5 minuuttiin kun Kuier toi vieraat jo kahden pisteen päähän (71-69) kahdella onnistuneella vapaaheitollaan. Tähän Kouvottaret kuitenkin veti rajan eikä antanut vastustajalle enää pistettäkään viimeisen 85 sekunnin aikana. Loppupisteet 74-69 (35-30) viimeisteli hienon ottelun pelannut kotijoukkueen Taeler Deer niin ikään vapaaheittoviivalta onnistuen molemmissa heitoissaan.

Kouvottarien vahvimmat kauden neljännessä voitossa olivat 30 pistettä nakuttanut Taeler Deer ja 17 pisteen ohessa peräti 21 levypalloa napannut Claire Lamunu. Yhdeksän levypalloista tuli vielä hyökkäyskorilla. Camille Zimmerman puolustettiin seitsemään pisteeseen (heitot 1/15), mutta muutoin monipuolinen laituri oli elementissään: 16 levypalloa, viisi syöttöä ja kolme riistoa. ToPo -voitossa kunnostautunut kolmikko Maria Koskinen (6/2) – Emma Virtanen (6/2) – Veera Välimaa (5/5) oli hyvässä vedossa myös kauden avausottelussa varsinaisella kotiparketillaan. Henriikka Vähäuski (3/2) käytti kuusi minuuttiaan tehokkaasti ja puolusti muutaman kerran Awak Kuiria erinomaisesti.

Kouvottaret hallitsi levypalloja suvereenisti vieden irtopalloja lähes tuplasti vastustajaa enemmän (63-32). Hyökkäyskorilla ero oli vielä suurempi (24-7). Hyökkäyslevypalloista kotijoukkue viimeisteli 20 pistettä. Kauden viidessä ensimmäisessä ottelussa melkoisen harvakseltaan vapaaheittoviivalle päässyt Kouvottaret pääsi perjantai-iltana viivalle tuplamäärän aikaisempaan verrattuna lähinnä hyvän haastamisen ansiosta. 30 vapaaheitosta osui mukavasti 26 (86.7%). Kouvottaret antoi HBA:lle vetoapua ensimmäisellä puoliajalla menettämällä pallon peräti 12 kertaa. Toisella puoliajalla menetykset saatiin puolitettua.

Kouvottarien päävalmentaja Mika Hartonen: ”HBA pystyy saamaan vastustajan pois omasta pelistään. He pystyvät sillä tappamaan vastustajan pelin. He onnistuivat siinä myös tänään. He pelasivat hyvin joukkueena ja puolustuksessa Awak Kuier pääsi muutaman meidän pelaajan pään sisään. Voitettiin levypallot todella selvästi, mutta ottelu vain viidellä pisteellä, tämä on aika ihmeellistä. Henkilökohtaisella tasolla Taeler Deer pelasi hienosti. Teki 30 pistettä vaikka jätti käyttämättä monta hyvää heittopaikkaa.”

”Ehkä me oltiin tänään myös onnekkaampia kun pystyttiin kuittaamaan HBA:n onnistumiset heti perään tärkeissä paikoissa. Meillä oli paljon haasteita joihin harjoituksissa pitää vielä palata.” – toteaa Hartonen rehdisti.

Vaikka raportin alkuun kovasti kehuttiinkin vastustajaa, ansaitsee myös kotijoukkue mitä suurimmat kehut. HBA:n vahvan puolustuksen takia Kouvottaret joutui raatamaan todella kovaa jokaisen pisteen eteen. Mutta kotijoukkue oli valmis käärimään hihat ja raatamaan, jokainen pelaaja antoi sen mitä annettavissa oli. Tilanteeseen ei turhauduttu. Vaikka suurempaa irtiottoa ei missään vaiheessa saatu aikaiseksi, oli peli hyvin omissa näpeissä oikeastaan viimeiset 30 minuuttia. Vaikka HBA tuli lopussa vielä kahden pisteen päähän ei kotijoukkueessa näkynyt ensimmäistäkään hermostumisen merkkiä. Omaan tekemiseen luotettiin. Vain sarjapisteet ratkaisevat.

Ottelun jälkeen Kouvottarista palkittiin Taeler Deer ja Henriikka Vähäuski sekä HBA:sta Lotta Vehka-aho ja Ebba Pekonen.

Kouvottaret: Taeler Deer 30/5/2/1t, Claire Lamunu 17/21/1, Camille Zimmerman 7/16/5/3r, Maria Koskinen 6/2/1r, Emma Virtanen 6/2, Veera Välimaa 5/5/1r/1t, Henriikka Vähäuski 3/2, Kaisa Lind 0/4/2/1r, Roosa Frimodig 0/3/3/1r, Juuli Piiroinen 0/0 ja Hanna Aho 0/0.

HBA: Awak Kuier 23/13/4/1r/4t, Lotta Vehka-aho 16/2/3/2r, Saga Ukkonen 9/2/2r, Ebba Pekonen 8/1/6/2r, Latifa Amzil 6/2/1, Silja Viita 4/3, Nea Kuisma 3/2, Anna Kahelin 0/4/1r ja Rosa Lehti 0/0.

Jaksot: 17-18, 18-12, 22-18, 17-21

Yleisömäärä: 301

Tilastot täältä

Lehdistötilaisuus täältä

Kuvat: Matti O. Koskinen