Kouvottaret lauantaina etelään PeKa:n vieraaksi

Kevään viimeisistä pudotuspelipaikoista kynsin ja hampain taisteleva Kouvottaret (7/12) tekee lauantaina pikavisiitin rannikkokaupunki Kotkaan jossa se kohtaa sarjataulukossa hienosti kolmantena olevan Peli-Karhut (13/6). Joukkueet kohtaavat kolmatta kertaa PeKa:n voitettua aiemmin ottelut niin kotonaan (71-62) kuin Kouvolassakin (70-81). Seitsemänneksi valahtaneelle Kouvottarille voitot alkavat olla kultaakin kalliimpia, mutta kaikki on vielä avoinna sillä viimeisellä pudotuspelipaikalla keikkuva EBT (8/11) on voittanut vain ottelun kouvolalaisia enemmän. Forssan Alku (6/13) on puolestaan voiton päässä Kouvottarista sijalla kahdeksan.

PeKa on pelannut hyvin tasapainoisen kauden ja se onkin pitänyt lokakuusta lähtien paikkaa heti kärkikaksikon takana. PeKa on voittanut viimeisestä 10 ottelustaan kuusi ja viimeisestä viidestä neljä. Vaikka PeKa lähtee lauantain otteluun tappio niskassaan on se kuitenkin voittanut viimeiset kaksi kotiotteluaan. Kotonaan PeKa on voittanut kauden 10 ottelusta seitsemän.

Kouvottaret on hyvän vaiheen jälkeen ajautunut lieviin vaikeuksiin. Viimeisten ottelujen numerot ovat samat kuin vastustaja PeKa:lla, mutta toisin päin. Viimeisestä kymmenestä ottelusta neljä voittoa ja viimeisestä viidestä yksi. Kouvottarien tappioputki on ennen lauantain ottelua neljän matsin mittainen. Kouvottaret on voittanut kauden yhdeksästä vierasottelustaan kolme.

Kouvottarien päävalmentaja Mika Hartonen ottelun aattona: ”PeKa, kuten Vimpelikin, on ollut meille kova haaste näiden kahden pääsarjakauden aikana. PeKa on pelannut tämän kauden todella hyvin. Kovasti yritetään vastata heidän nopeaan pelitapaansa, vahvaan sisäpeliin ja sekä kolmen pisteen heittoihin. Heillä on vahva ja tasapainoinen jenkkikolmikko joka saa joukkueen vahvuudet hyvin esiin. Suomalaiset pelaajat ovat vahvoja kolmen pisteen kaaren takana. Lähdemme pelaamaan myöskin ennakkoluulotonta ja kauden parasta korista. Yritetään parantaa keskiviikon pelistä varsinkin joukkuepuolustuksen osalta.”

Peli-Karhut  on onnistunut ulkomaalaisvalinnoissaan erinomaisesti. 178-senttinen takamies Daisha Simmons (16.2/6.1/4.2) pelaa jo toista kauttaan PeKa:ssa ja laiturit 178-senttinen Akilah Sims (20.6/9.1/2.3, teh 22.2) sekä 185-senttinen Megan Mullings (14.5/10.2/2.2r/2.1t) ovat osoittautuneet vahvoiksi pelaajiksi. Kotimaisista pelaajista Anissa Pounds (12.3/4.3/3.3/1.8r), Laura Lehtoranta (5.3/2.7/1.9), Maria Koskinen (4.2/1.8/1.5), Elina Oravakangas (5.3/3.7) ja Linda-Lotta Lehtoranta (5.5/2.5/5.5) pelaavat kaikki hyvää kautta. Siinä on PeKa:n päävalmentaja Roope Mäkelällä oiva kahdeksan pelaajan nippu jolla operoida.

Peli-Karhut – Kouvottaret lauantaina 3.2. klo 17:00 alkaen Steveco Areenalla Kotkassa ja Fanseatilla kotisohvalta.