Seuraava otteluKouvot — BC Nokia/12.12.2018/Jatke Areena

Kouvottaret palaa parketille sunnuntaina

Kouvottaret (4/4) palaa parketille sunnuntaina reilun parin viikon ottelutauolta kun joukkue emännöi kotiluolan syövereissä Lappeenrannan Catzia (4/2). Sunnuntain taistelupari on sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla, Catz neljäntenä ja Kouvottaret viidentenä. Kumpainenkin joukkue on uudistunut tälle kaudelle melko rankalla kädellä.

Yritetään parantaa taukoa edeltävistä peleistä varsinkin joukkuepuolustuksen osalta – Mika Hartonen

Catz on hallinnut naisten pääsarjatasoa reilut 10 vuotta. Kuusi mestaruutta, joista viisi peräjälkeen (12-16) on oiva osoitus iskukykyisestä kokonaisuudesta. Vuodesta 2007 asti joukkue on ollut mitaleilla joka keväänä. Catz on aloittanut uudenkin kauden ihan mukavasti, mutta tällä kertaa joukkueen kokoonpano on ehkä kapeampi kuin aikoihin. Avainpelaajat tahkoavat isoja minuutteja matsista toiseen, mutta tulosta syntyy. Se lienee kuitenkin tulosurheilussa tärkeintä. Catz on aina luottanut vahvoihin vahvistuksiin, tämä kausi ei tee siinä poikkeusta.

Catz on voittanut kauden kuudesta ottelustaan neljä. Ainoat tappiot ovat tulleet kotona Lappeenrannassa Hyvinkään Pontevalle (60-79) ja vieraissa Espoo Basket Teamille (77-75). HyPo ja EBT ovat sarjakärjessä tasapistein. Kolmesta vierasottelustaan lappeenrantalaiset ovat voittaneet kaksi. Muutoinkin Catzilla on sujunut vierasreissuilla varsin mukavasti, sillä joukkue on tehnyt vierasotteluissaan keskimäärin 14 pistettä enemmän ottelua kohden kuin kotonaan.

Catzin pelaaminen perustuu vahvaan ja suurelta osin ennalta tuttuun ulkomaalaiskolmikkoon. 163-senttinen takamies Valencia McFarland (14.5/4.5/2.0/2.8r) pelaa joukkueessa jo kolmatta peräkkäistä kauttaan. 183-senttiselle vahvalle sisäpelaajalle Aleighsa Welchille (19.7/8.3/4.2, teh 23.7) kausi Lappeenrannassa on toinen. Ensimmäistä kauttaan joukkueessa pelaa 175-senttinen takamies/laituri Sydney Wallace (24.3/4.8/3.0r). Wallace on koko sarjan pistetilaston ykkönen.

Catzin avausviisikon täydentää 174-senttinen laituri Petra Noponen (7.0/4.2) ja 183-senttinen sentteri Roosa Kosonen (6.2/6.5/1.5t). Catzin avausviisikon peliajat osuvat 33 ja 38 minuutin haitariin joten ei siinä paljon muille jää minuutteja jäljelle. Viisikon lisäksi vain kaksi muuta pelaajaa ovat päässet pisteille, Tinna Rantalainen (2.8/0.7) ja Iina Mäkelä (1.0/1.0).

Kouvottarien päävalmentaja Mika Hartonen sunnuntain vastustajasta: ”Catzilla on yksi sarjan kovimmista viisikoista, joka myös pelaa paljon. Erityisesti heillä on vahva ja tasapainoinen jenkkikolmikko, joka saa joukkueen vahvuudet hyvin esiin. Catz on taktisesti yksi sarjan vahvimmista jengeistä.”

”Lähdetään pelaamaan me myöskin ennakkoluulotonta korista, jossa on pystyttävä toteuttamaan omaa pelitapaamme. Yritetään parantaa taukoa edeltävistä peleistä varsinkin joukkuepuolustuksen osalta. Siihen tarvitaan jokaisen pelaajan halu laittaa kaikki joukkueen eteen.” – Hartonen päättää.

Kouvottaret oli jo hyvässä vauhdissa voitettuaan kuudesta ensimmäisestä ottelustaan neljä, mutta kaksi viimeistä ottelua ennen taukoa päättyivät tappioon. Varsinkin jälkimmäinen, 38 pisteen tappio PeKa:lle, jäi varmasti närästämään niin valmennusta kuin pelaajiakin. Mikäs sen parempaa lääkettä polttavaan närästykseen kuin paluu voittokantaan kotiluolassa Jatke Areenalla tutun kotiyleisön edessä. Alkukauden positiivisuudesta ja taisteluilmeestä ei ainakaan olisi haittaa tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Kouvottaret – Catz sunnuntaina 25.11. klo 17:00 Jatke Areenalla. Tervetuloa mukaan.