Seuraava otteluKouvot — BC Nokia/12.12.2018/Jatke Areena

Kouvottaret voittoon kauden avausottelussa

Kouvottaret aloitti uuden koriskauden voitolla kun lauantaina Kuusankosken urheiluhallilla kaatui Tapiolan Honka pistein 72-61 (28-32). Kouvottaret kolisutteli ensimmäisellä puoliajalla rautoja ja näin Honka pääsi määräämään tahdin. Toisella puoliajalla osat kuitenkin vaihtuivat ja kotijoukkue pääsi juhlimaan voittoa heti kauden avausottelussa. Kouvottarien ulkomaalaiskolmikko oli hurjalla pelipäällä.

Kotijoukkue Kouvottaret tuli otteluun ihan hyvin sisään, mutta preseasonilta tuttua energiaa ei vielä näkynyt otteissa. Ensimmäinen jakso oli molemmilta joukkueilta hieman hakemista ja tunnustelua (14-15). Toisella jaksolla Honka pääsi parhaimmillaan jo yhdeksän pisteen (20-29) Kouvottarien heittojen kolistessa raudoista ulos. Puoliaikaan mennessä kotijoukkue onnistui kuitenkin hilaamaan itsensä neljän pisteen päähän (28-32).

Hongan tehokkaimmat ensimmäisellä puoliajalla olivat Roosa Lehtoranta (10/5/2) ja paluun korisliigaan tehnyt Minna Mali (8/5). Kaksikko tekikin yli puolet joukkueensa pisteistä avauspuolikkaalla. Kouvottaret onnistui ensimmäisellä puoliajalla vain kerran kolmen pisteen heitossa (1/15) kun Hongan vastaava lukema oli viisi (5/15).

Puoliajalta tuli kuitenkin erinomaisesti latautunut kotijoukkue. Jokainen pelaaja oli energiaa täynnä ja kun puolustus alkoi toimia, alkoivat myös heitot upota pussin pohjaan. Kouvottaret otti ohjat selvästi käsiinsä ja alkoi määrätä tahtia jättäen vieraat jaksolla vaivaiseen 10 pisteeseen. Viimeiselle tauolle lähdettiin Kouvottarien kolmen pisteen johdossa (45-42).

Neljäs jakso (27-19) oli Kouvottarilta vahvaa tekemistä molemmissa kenttäpäädyissä. Kun joukkue syttyi pelaamaan syttyi samalla myös hieno kotiyleisö. Kouvottaret alkoi repiä eroa tasaiseen tahtiin ja hieman jakson puolivälin jälkeen ero oli kasvanut jo 11 pisteeseen (59-48) kotijoukkueen vietyä jakson alun näin 14-6. Honka pääsi vielä muutaman kerran nipistämään eroa pienemmäksi, mutta Kouvottarien peli pysyi hyvin kasassa ja näin eroksi jäi 40 minuutin pelaamisen jälkeen samainen 11 pistettä (72-61, 28-32).

Vaikka Kouvottarien ulkomaalaistrio tekikin valtaosan joukkueensa pisteistä, oli voitto koko joukkueen käsialaa. Jokainen taisteli ja laittoi kroppaa likoon toisella puoliajalla pakottaen Hongan huonoihin ratkaisuihin. Kouvottarien valtava energia ja periksi antamaton taistelu sai Hongan sortumaan peräti 20 menetykseen joita pelkästään toisella puoliajalla syntyi 13. Viimeisellä jaksolla, kun ottelua tosissaan ratkaistiin, merkattiin vierasjoukkueelle seitsemän menetystä.

Kouvottaret oli myös vahvempi maalatulla alueella (44-26) ja varsinkin huomattavasti tarkempi (58%-43%). Honka osui ensimmäisellä puoliajalla kolmosissaan varsin hyvin, mutta toisella puoliajalla vain yksi kolmonen sujahti koriin (1/12). Ottelussa oli paljon levypalloja tarjolla ja näissä Honka vei pidemmän korren (55-46).

Kouvottarien päävalmentaja Mika Hartonen: ”Hienoa suorittamista toisella puoliajalla ja tason nosto toisella puolikkaalla oli huikea. Jokaisella oli tänään sydän mukana.”

Kouvottaret: Camille Zimmerman 22/8/7r, Claire Lamunu 18/18/2r/3t, Taeler Deer 18/6/5/2r, Roosa Frimodig 5/1/1r, Emma Virtanen 4/3, Maria Koskinen 3/1/1/1r, Juuli Piiroinen 2/2, Veera Välimaa 0/2/3/1t, Kaisa Lind 0/1/1r, Hanna Aho 0/0/1 ja Henriikka Vähäuski 0/0.

Honka: Roosa Lehtoranta 16/6/2/1r, Alexyz Vaioletama 14/11/1/2r/1t, Sidney Cook 11/9/1/1r, Minna Mali 10/8/3/1r, Saara Sandell 6/7, Kaisa Kuisma 3/1, Pipsa Kahlos 1/5/1r, Jemina Airaksinen 0/2 ja Rosa Orpo 0/0.

Jaksot: 14-15, 14-17, 17-10, 27-19

Yleisömäärä: 274

Tilastot täältä

 

Kouvottaret jatkaa viikonlopun urakkaansa heti sunnuntaina jolloin joukkue matkustaa Pohjanmaalle Vimpelin Vedon vieraaksi. Vimpeli aloitti kautensa lauantaina tappiolla Forssan Alulle (85-78) vaikka johtikin ottelua puolivälissä 10 pisteellä (35-45). Viime kaudella Vimpeli oli runkosarjan viides ja eteni näin pudotuspeleihin. Hyvinkään Ponteva, tuleva pronssimitalisti, pudotti kuitenkin vimpeliläiset jatkosta heti ensimmäisellä kierroksella.

Avausottelussaan Vimpelin Vedon tehot lepäsivät pitkälle kaksikon Amy GriffinAlisia Jenkins varassa. 183-senttinen laituri Griffin (28/6/2r) oli joukkueensa pisteykkönen ja 186-senttinen Jenkins (23/19/2r) vastaavasti ykkönen levypalloissa. Laituri Donnaizha Fountain (11/10/2r) nakutti myös tupla tuplan. Avausviisikon kotimaiset laituri Tuulia Timo (8/3) ja takamies Anni Kujala (3/1) pelasivat kumpainenkin yli 20 minuuttia. Riikka Kujala (2/2/2) ja Taru Timo (3/1) pääsivät myös pisteiden makuun. Koko joukkueelle merkattiin ottelussa vain neljä syöttöä.

Kouvottarien päävalmentaja Mika Hartonen: ”Vimpeli varmasti laittaa kaiken likoon kotikentällään. Perinteisesti heillä on laadukkaat ja hyvin skoraavat ulkomaalaisvahvistukset, joita kotimaiset hyvin tukevat. Vimpeli on treenipeleissä ollut aggressiivinen ja hyvin juokseva joukkue koko kentällä. Näihin on meidän pystyttävä vastaamaan sekä pelattava vahvaa levypallopeliä.”

Vimpelin Veto – Kouvottaret sunnuntaina klo 15.00 Vimpelin liikuntahallilla. Puoliaika – ja lopputuloksen löydät kätevästi Kouvottarien Facebook-sivuilta.

Kuvat: Matti Koskinen