Latimer ja Saarijärvi Kouvoihin

Arttu Saarijärvi ja Cedric Latimer

Kouvot on solminut kesän kynnyksellä kaksi uutta pelaajasopimusta kun Korisliigakaudella 2015-2016 kouvo-paidan pukevat päälleen ensi kertaa urallaan 27-vuotias Cedric Latimer ja 18-vuotias Arttu Saarijärvi. Latimerin sopimus on mallia 1+1 sisältäen neljän kuukauden mittaisen tryoutin ja Saarijärven sopimus on puolestaan 3-vuotinen.

Cedric Latimer on 198-senttinen laituri joka on aiemmin pelannut neljä kautta kotimaan ylimmällä sarjatasolla edustaen Uudenkaupungin Korihaita ja Lapuan Kobria sekä Namika Lahtea kahteenkin eri otteeseen. Viime kaudella Latimer pelasi 1. divisioona A:ssa kolmanneksi sijoittuneen Oulun NMKY:n riveissä tehden keskimäärin 12 pistettä ottelua kohden ollen joukkueensa paras kotimainen pistemies.

Latimer on ehtinyt harjoitella uuden joukkueensa kanssa Kouvolassa jo jonkin aikaa ja seuran organisaatio sekä kotiluolana toimiva Mansikka-ahon urheiluhalli ovat jo käyneet tutuiksi: ”Hyvin olen viihtynyt ensimmäiset päivät, kiitos valmennuksen ja joukkuekavereiden positiivisen ja kannustavan vastaanoton. Kouvolaan tulo on minulle tärkeä asia monestakin syystä. Hyvä ystäväni Roope Suonio mahdollisti minulle tilaisuuden saada kontakti organisaatioon ja valmennusjohtoon, jonka jälkeen pääsin Kouvolaan viikon ajaksi kokeilulle. Treenit sujuivat hyvin ja valmennus sekä joukkueen johto ilmaisivat tämän jälkeen kiinnostuksensa ja tässä sitä ollaan. Olen kaikille osapuolille erittäin kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja haluan olla seuran luottamuksen arvoinen ja pelata hyvä kauden uudessa joukkueessani.”

Uudenkaupungin Korihaiden juniorijoukkueissa ja Isänsä Erwin Latimerin (pelasi Suomessa pääsarjatasolla 1976-1986, mestaruus 1979) opeissa koripallon aloittanut Cedric Latimer on pelannut yhteensä 36 nuorten maaottelua ja hän on pelannut lisäksi kolme kautta Yhdysvalloissa yliopistokoripalloa Santa Claran ja Saint Francis Pennsylvanian yliopistoissa. Korisliigan vuoden tulokkaaksi Latimer valittiin kaudella 2010-2011 palattuaan Yhdysvalloista takaisin Suomeen. Kyseisellä kaudella Latimer viimeisteli Namika Lahden paidassa keskimäärin 13 pistettä ja napsi kuusi levypalloa ottelua kohden.

Aikaisemmin ainoastaan vastustajan paidassa Mansikka-aholla pelannut Cedric Latimer tuntuu jo odottavan vesi kielellä ensimmäistä kotiotteluaan kouvopaidassa: ”Tulevalta kaudelta odotan voittoja. On roolini joukkueessa mikä tahansa, niin tarkoitus on voittaa pelejä. Joukkueessamme on Suomen parhaita nuoria pelaajia ja haluan myös auttaa heitä menestymään ja kehittymään kauden aikana. Kouvolassa on aina ollut peleissä hieno tunnelma kun olen pelannut täällä aiemmin vastustajan paidassa. Odotan innolla, että pääsen kokemaan sen saman tunnelman ja koripallokulttuurin kotijoukkueen pelaajana.”

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen: ”Cedric Latimer on kunnossa ollessaan yksi sarjan urheilullisimmista pelaajista ja kuntoon mies tulee pääsemään sillä hän aloitti muiden kanssa harjoittelun kaksi viikkoa sitten. Cedu tietää, että nyt on viimeisiä aikoja lyödä itsensä läpi voittavassa joukkueessa. Hän tulee aluksi pelaamaan varmasti nelospaikkaa, mutta kauden edetessä hänellä on mahdollisuus saada minuutteja myös kolmospaikalla. Uskon, että kesä Kouvolassa Hurrin Antin silmien alla mahdollistaa Cedulle hyvät lähtökohdat tulevalle kaudelle.”

Olen kaikille osapuolille erittäin kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja haluan olla seuran luottamuksen arvoinen ja pelata hyvä kauden uudessa joukkueessani.

Namika Lahden kasvatti Arttu Saarijärvi pelasi keväällä päättyneen kauden SM-kultaa voittaneessa Namikan A-poikien joukkueessa ja kertyipä nuorukaiselle peliaikaa myös seuran edustusjoukkueen riveissä 23 ottelussa. 200-senttinen laituri oli A-pojissa joukkueensa kantavia voimia ja joukkueen suurimmalla peliajalla (31min) syntyi keskimäärin reilut 18 pistettä ja kuusi levypalloa ottelua kohden. Viime kauden ennätyksekseen A-pojissa Saarijärvi nakutti 34 pistettä. A-poikien SM-kullan lisäksi nuorukainen on voittanut B-poikien Suomen mestaruuden Namikassa kaudella 2011-2012. Saarijärvi on pelannut yhteensä 17 nuorten maaottelua.

Cedric Latimerin tavoin myös Arttu Saarijärvi on jo aloittanut harjoittelun Kouvojen edustusjoukkueen mukana. Kuinka mastokaupungin kasvatti on kotiutunut uuteen seuraansa: ”Ensimmäiset päivät ovat sujuneet mukavasti. Joukkueessa on hyvä henki päällä ja minun oli helppo liittyä toimintaan mukaan. Tuntuu erittäin hyvältä päästä harjoittelemaan pelaajien kanssa jotka tunnen jo entuudestaan junnuvuosilta ja nuorten maajoukkueista. Olen kuullut Kouvoista paljon hyvää eikä tarvinnut kahta kertaa miettiä kun minulle sopimusta tarjottiin. Toivon sopimuskaudeltani suurta menestystä joukkueellemme ja henkilökohtaista kehittymistä pelaajana. Seuraavaa Korisliigakautta odotan tietysti innolla, koska periaatteessa se on minulla ensimmäinen kunnon kausi pääsarjatasolla. Halu päästä näyttä

 

mään taitoni on erittäin kova ja sen mukaan täytyy myös treenata ennen kauden alkamista.”

Vaikka Arttu Saarijärvi ei ole pahemmin pääsarjatasolla Mansikka-aholla aiemmin pelannutkaan, on kuuluisa hornankattila miekkoselle tuttu kuitenkin juniorivuosilta. Taitaapa Saarijärvi olla käynyt myös Kouvojen edustusjoukkueen otteluita seuraamassa katsojan roolissa: ”Olen ollut paikan päällä kuulemassa kannattajien kannustuksen ja se on ollut jotain erityistä. En epäile hetkeäkään etteikö mökki olisi ensi kaudellakin täynnä kannustamassa joukkuettamme voittoon. Jokainen joukkue tarvitsee sen kuudennen pelaajan. Onneksi täällä Kouvolassa se homma osataan erittäin hyvin ja äänekkäästi.”

Halu päästä näyttämään taitoni on erittäin kova

Jyri Lehtonen: ”Hyvät raamit ja urheilullisuuden omaava Arttu Saarijärvi tulee haastamaan pelaajia 2-3 pelipaikalla. Uskonkin hänen lyövän läpi jo tulevalla kaudella sillä taidot ja motivaatio löytyvät nuoresta miehestä jo valmiina. Fysiikkaa vielä paremmaksi ja itseluottamus tappiin niin hyvä tulee.”

Jyri Lehtosella tuntuu olevan jo toukokuussa selvät sävelet siitä minkälainen joukkue nähdään parketilla Korisliigan alkaessa lokakuun alussa: ”Meille on kasautumassa todella urheilullinen joukkue. Tulemme pelaamaan 9-10 pelaajan rotaatiolla intensiivistä, nopeatempoista ja yleisöön menevää korista.”

Kouvoilla on Latimerin ja Saarijärven lisäksi tulevalle kaudelle sopimukset Ville Kauniston, Alexander Madsenin ja Tuomas Hirvosen kanssa.

Teksti: Niko Toivonen
Kuva: Tuomas Pakkanen