Seuraava otteluKouvot — Kauhajoen Karhu/24.5.2019/Lumon Areena

Runkosarjan viimeinen Derby kotiluolassa keskiviikkona

Vakaalla maaperällä kuudentena oleva Kouvot (14/14) ja neljäntenä majaileva KTP-Basket (17/11) tarjoilevat keskiviikkona lähes takuuvarman jännitysnäytelmän kauden neljännen Kymenlaakson Derbyn merkeissä Kouvolan Jatke Areenalla. Vaikka Kouvot johtaakin kautta aikain keskinäisten ottelujen voitoissa (55/53), on KTP voittanut kuluvan kauden kaikki kolme aikaisempaa kohtaamista. Kouvoilla onkin näytön paikka runkosarjan viimeisessä kohtaamisessa.

KTP:n aikakausi uuden päävalmentajan Tomi Kamisen luotsaamana lähti liikkeelle vahvasti yskähdellen. Ensimmäiset yhdeksän ottelua toivat tilille vain kolme voittoa, mutta sen jälkeen ketsuppipullo räjähti auki ihan kunnolla. Kahdeksan voittoa putkeen nosti joukkueen mukaan kärkikahinoihin ja niillä sijoilla joukkue on pysynytkin. Viimeisestä viidestä ottelusta tuloksena on kaksi voittoa kun sarjapisteet ovat jääneet saamatta kotona Pyrintöä (92-95) sekä vieraissa Katajaa (88-69) ja Korihaita (84-78) vastaan.

Kouvojen kausi on ollut tähän asti hyvin tasapainoinen, tai tasapaksu. Ei pitkää tappioputkea eikä vastaavasti pitkää voittoputkeakaan takataskussa. Viisi kahden tappion putkea ja kaksi kolmen voiton putkea vahvistettuna parilla kahden voiton putkella. Sijoitus runkosarjassa tällä hetkellä vakaa kuudes. Alaspäin kuusi pistettä ja käytännössä saman verran matkaa ylöspäin seuraavaan joukkueeseen. Seuraavan kuuden viikon aikana on kuitenkin vielä 12 ottelua jäljellä joten paljon voi vielä tapahtua.

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen: ”KTP-Basket taistelee kotiedusta ja on ollut aikaisemmissa kohtaamisissa niskan päällä fyysisyydellään. Nyt uskoisin pystyvämme vastaamaan haasteeseen korin läheisyydessä ja sitä kautta hallitsemaan ottelun tempoa. Hieno ilta tulossa.”

KTP on siis vienyt nimiinsä kaikki kauden kolme aikaisempaa kohtaamista, kahdesti Kotkassa ja kertaalleen Kouvolassa. Kotkassa käydyt ottelut olivat tasaisia, mutta kotijoukkue onnistui molemmilla kerroilla pitämään ohjakset loppuun asti käsissään. Lokakuussa eroksi jäi neljä pistettä (82-78) ja tammikuussa kahdeksan pistettä (87-95). Joulukuussa Kouvolan maaperällä käyty kamppailu oli tasainen ensimmäisen puoliajan (42-44), mutta toisella 20-minuuttisella kotkalaiset menivät menojaan. Eroksi muodostui lopulta 14 pistettä (82-96).

Tehdään vielä kauden keskinäisistä otteluista pientä tilastoniiloilua. Joukkueet ovat tehneet maalatulta alueelta lähes yhtä paljon pisteitä (39-41), mutta kotkalaisten tarkkuus kahden pisteen heitoissa on ollut merkittävästi parempi (51%-69%). Myös kaaren takaa lähteneissä heitoissa on etu KTP:lla (29%-40%). Edelleen levypalloissa (33-39) ja syöttömäärissä (15-21) kotkalaiset ovat olleet edellä. Kouvot on puolestaan sortunut selvästi harvemmin pallon menetykseen (10-17).

 KTP-Basketin päävalmentaja Tomi Kaminen: ”Nyt on Kouvoilla kokoa, eli tiedossa on korinalusmäiskettä ja tiukkaa vääntöä.”

KTP:n ulkomaalaistrio 200-senttinen iso laituri Donte Thomas (16.3/9.0/1.6, teh 20.4) ja sentterit 201-senttinen Tyrell Nelson (14.9/6.4/2.3) sekä 203-senttinen Kevin Langford (13.0/5.4/2.8, 3p 45%) ovat pelanneet kaikki joukkueen 28 ottelua. 198-senttinen laituri Jalen Jackson (13.9/4.6/2.8/2.1r) siirtyi puolestaan vuoden vaihteen jälkeen Seagullsista Kotkaan. Hieman ennen siirtorajan umpeutumista KTP hankki viidenneksi vahvistukseksi tällä kaudella 17 ottelua Vilppaassa pelanneen 180-senttisen takamiehen Diante Baldwinin (10.7/5.4/3.2/1.4r). Baldwin huilannee edelleen keskiviikon ottelussa.

Kotkalaisten kotimainen orkesteri marssii esiin ex-kouvo Antto Nikkarisen (8.5/3.0/5.6) ja Michael Poundsin (10.3/2.6/1.6) johdolla. Kaksikkoa säestävät Juho (4.3/2.5), Joonas (5.3/2.2/1.5) ja Janne (1.7/1.0) Lehtoranta sekä 18-vuotias Markus Rautasalo (2.0/0.5/1.0).

Loppuun mainittakoon vielä kuriositeettina, että Kouvojen Brian Asbury (18.8/6.8/2.2/1.4r, teh 20.9) on siirtynyt koko korisliigan pistetilaston kärkipaikalle.

Joukkueiden ilmoitetut kokoonpanot otteluun:

Kouvot: Tuomas Hirvonen, Arttu Saarijärvi, Vili Nyman, Severi Kaukiainen, David Gonzalvez, Ville Kaunisto, Jeremy Morgan, Teemu Knihtinen, Thomas Gipson ja Brian Asbury.

KTP-Basket: Juho Lehtoranta, Janne Lehtoranta, Joonas Lehtoranta, Antto Nikkarinen, Michael Pounds, Markus Rautasalo, Donte Thomas, Jalen Jackson, Kevin Langford ja Tyrell Nelson.

Kouvot – KTP-Basket keskiviikkona 6.3. klo 18.30 alkaen Jatke Areenalla Kouvolassa. Tervetuloa kannustamaan suosikkijoukkueesi voittoon.

Kuvat: Matti O Koskinen