Sarjakärki Kouvojen vieraaksi keskiviikkona

Neljäntenä oleva Kouvot (6/4) lähtee muuttamaan viime aikojen mollivoittoista kurssiaan keskiviikkona tutussa kotiluolassa. Suunnan muuttaminen ei ole helppoa varsinkin kun vastassa on tämän hetken sarjakärki Vilpas Vikings (9/2). Joukkueet kohtasivat sarjan avauskierroksella Salossa ja silloin Vilpas ei antanut Kouvoille juurikaan mahdollisuuksia voittoon (95-77). Paljon on kuitenkin tapahtunut tuon ottelun jälkeen.

Vilpas aloitti uuden sesongin viime kausien tavoilleen uskollisena erittäin vahvasti. Kuudesta ensimmäisestä ottelusta pelkkiä voittoja. Sen jälkeen viidestä viimeisestä ottelusta ”enää” kolme voittoa. Tappiot ovat molemmat tulleet vieraissa, mutta ehkä hieman yllättäville joukkueille: Kobrat (90-84) ja Ura Basket eGameStars (92-87).

Kouvojen voittosarake ei näytä aivan yhtä komealta kuin salolaisten, mutta kuntokäyrä kulkee samaa rataa. Kauden avanneen Vilpas -tappion jälkeen Kouvot voitti viisi ottelua putkeen, mutta sen jälkeen on ollut kivikkoista. Viimeisestä neljästä ottelusta on yksi voitto. Kahdesti tappio Karhulle ja edellinen ottelu päättyi niin ikään tappioon BC Nokialle (79-86).

30 minuuttia ottelua kohden kellottava takamies Severi Kaukiainen sortuu menetykseen vain 1.6 kertaa ottelua kohden.

Kouvojen takamies Severi Kaukiainen (8.4/1.6/4.4): ”Alkukausi on sujunut ihan ookoo, mutta parannettavaa on edelleen niin joukkueella kuin itselläni. Vilpasta vastaan ottelusta tulee varmasti tiukkaa vääntöä molemmissa päissä kenttää ja hienoa tunnelmaa. Ottelun voittoon tarvitaan pelisuunnitelman hyvä toteuttaminen ja henkistä kovuutta.”

Viime kausien tavoin Vilppaan vahvuus on laaja ja tasokas rosteri. Kotimainen osasto on pysynyt jo pitkään samana joten joukkue on ollut valmiina jo heti kauden alusta ja se näkyy hyvänä menestymisenä varsinkin runkosarjassa.

39-vuotias takamies Teemu Rannikko (9.2/2.1/6.0) pyörittää edelleen Vilppaan peliä tyylillä vaikka konkarin peliaika ainakin runkosarjassa on hieman vähenemään päin (23min). Mikko Koivisto (7.7/1.1/1.3) nakuttelee kolkkeja ja Juho Nenonen (9.3/3.4) hämmentää totutun tehokkaasti. Ex-kouvo Henri Kantonen (9.5/4.9/4.0) nauttii joukkueensa suurinta peliaikaa (28min) ja se näkyy myös kentällä vahvoina otteina. Aatu Kivimäki (5.5/1.1/2.5) ja Riku Laine (5.0/2.5) menevät vuosi vuodelta eteenpäin.

Silas Melson on Kouvojen pisteykkönen (19.3) ja kolmosetkin osuvat mainiolla 42%:n tarkkuudella.

Ulkomaalaisvahvistukset ovat totutusti valittu täydentämään joukkue tasapainoiseksi. Tämän hetken kolmikko 196-senttinen Tim Coleman (17.4/6.5/1.5/1.6r/1.1t) – 198-senttinen DJ Laster (17.0/3.8/1.5) – 208-senttinen Jamuni McNeace (10.6/7.5/1.4) on ihan kelpo trio. Coleman on heittänyt viimeisessä neljässä ottelussa keskimäärin 26 pistettä. Viime kaudelta yllättävän jatkosopimuksen saanut Reggie Dillard (2.4/1.3) on vaihtunut viime päivinä 197-senttiseen Chris Flemmingsiin. Uusi laituri saapunee Saloon vasta loppuviikon aikana. 198-senttinen Trenton Thompson on esiintynyt parissa ottelussa muutaman minuutin viikinkipaidassa, mutta miehen varsinainen työmaa on PeU -Basketin riveissä 1 divisioona B:ssä.

Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja: ”Muutamassa edellisessä pelissä emme ole päässeet omalle tasollemme, etenkään puolustuspäässä. Nyt vastassa on kovin mahdollinen haaste: sarjakärki Vilpas. Oman tekemisen laadun pitäminen hyvällä tasolla molemmissa päissä kenttää läpi koko pelin on aivan avainasemassa.”

Kouvot – Vilpas Vikings keskiviikkona 13.11. klo 18.30 Jatke Areenalla.

Kuvat: Tuomo Tulokas ja Niko Toivonen