Tuttu kaksikko jatkaa Kouvottarien peräsimessä

Kouvottarien tulevaa Korisliiga kautta ollaan kovaa vauhtia rakentamassa ja hyvänä peruspilarina kaikkeen voidaan pitää valmennusta. Tulevalla kaudella joukkuetta luotsaa tuttu kaksikko, kun Joonas Frimodig jatkaa päävalmentajana ja Reetta Piipari hänen apunaan.

Kouvolalaisen koripallokasvatuksen saanut Frimodig sai menneellä kaudella vyölleen ensimmäisen kautensa päävalmentajana naisten Korisliigassa. Frimodig luotsasi joukkueensa runkosarjassa 18 voiton turvin viidennelle tilalle. Puolivälieristä Forssan Alkua vastaan muodostui huikea näytelmä, josta Alku eteni lopulta välieriin otteluvoitoin 2–0.

Ennen viime kautta Frimodig toimi kaksi kautta Kouvottarien apuvalmentajana ja päävalmentajan roolissa mies nähtiin kausilla 2014–16, kun hän oli nostamassa Kouvottaret kahdessa kaudessa Kouvottaret alueellisesta 2-divisioonasta pääsarjaan. Menneellä kaudella Frimodig suoritti myös loppuun huippukoripallovalmentaja (HKVT)-tutkintonsa.

Joonas Frimodig jatkostaan:

”Viimekaudesta jäi puolivälierien pettymyksestä paljon hampaankoloon. Palautekeskustelut pelaajien kanssa olivat antoisia puolin ja toisin, tarjoten eväitä toiminnan kehittämiseen paremmaksi. Toukokuussa startataan kesäharjoittelu ja itse olen intoa täynnä, kun pääsee taas tauon jälkeen saliin sorvin ääreen.”

Kouvojen junioripäällikkönäkin toimiva Reetta Piipari sai menneellä kaudella vyölleen ensimmäisen kautensa aikuisten valmennuspestissä. Ennen viime kautta Piipari oli toiminut juniorivalmentajana niin Suomessa, kuin Yhdysvalloissakin.

Pelaajameriitit Piiparilla ovat kovat ja varmasti monien koripalloseuraajien tiedossa. Suomen mestaruuden, kaksi Suomen cupia ja yhteensä 6 SM-mitalia saavuttaneella Piiparilla on varmasti paljon annettavaa Kouvottarien päivittäiseen tekemiseen.

Reetta Piipari jatkostaan:

”Viime kausi oli vielä jollain tasolla opettelua myös itseltä. Uskon kuitenkin, että minulla on vielä paljon annettavaa. Joonaksen kanssa homma toimi hyvin ja jatko tuntui luontevalta. Tietysti paljon jäi viime kaudesta hampaankoloon.”

Teksti Santtu Tuviala