Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen NBA:n G-liigaa pelanneen 196-senttisen Amir Hintonin kanssa. Yhdysvaltalainen Hinton on kulkenut hieman poikkeuksellisen tien ammattilaiskoripalloilijaksi sillä yliopistovuotensa laituri pelasi kakkostason divisioonajoukkueissa (NCAA DII). Hinton saapuu Suomeen ensi viikon kuluessa.
Amir Hinton näki päivänvalon 24 vuotta sitten pienehkössä Abingtonin esikaupungissa Philadelphian pohjoispuolella. Nuoruusvuotensa Amir opiskeli ja pelasi kaupunkinsa lukiojoukkueessa. Yliopistopelinsä Amir Hinton aloitti syksyllä 2015 Lock Haven Eaglesin paidassa. Samassa opinahjossa kului yhteensä kolme vuotta. Amirin vahvat otteet takasivat sen, että viimeiseksi kaudeksi (2018-19) pelipaikka irtosi astetta paria kovemmasta Shaw Bearsin kokoonpanossa.
Kouvojen organisaatio ja joukkueen pelityyli vaikuttavat täydelliseltä paketilta minulle – Amir Hinton #14
Amir Hinton oli ollut joukkueensa tähtipelaaja jo Lock Havenissa ja sama tahti jatkui uudessa osoitteessa. Amir pelasi kauden aikana Shawn rosterissa 29 ottelua joissa tuleva kouvo tehtaili 29.4 pistettä, 4.9 levypalloa, 4.0 syöttöä ja 2.3 riistoa ottelua kohden. Kauden jälkeen Amir kahmi palkintoja useassa eri kategoriassa. Ehkä merkittävimpänä olivat koko NCAA DII:n korikuninkuus ja valinta vuoden pelaajaksi.

Amir Hintonin pelinumero kouvopaidassa tulee olemaan sama kuin New York Knicksin nutussa. Kuva: Zach Beeker/NBAE
Kauden 2019-20 Amir Hinton aloitti NBA -joukkue New York Knicksin paidassa pelaamalla kesäliigaa ja oli joukkueen mukana vielä pre-seasonilla, mutta runkosarjan alkaessa Amir siirtyi pelaamaan NBA:n G-liigaa New York Knicksin farmijoukkueessa Westchester Knicksissä. Laituri tilastoi 7.6 pistettä ja 1.9 levypalloa pelaamissaan 36 ottelussa. Peliaikaa kertyi keskimäärin 15 minuuttia ottelua kohden.
Samassa joukkueessa pelasi tuolloin myös alkavalla kaudella Helsinki Seagullsia edustava 201-senttinen Tim Bond (7.1/2.9). Duo Hinton – Bond myös harjoitteli ja pelaili yhdessä viime kauden (2020-21). Kaksikko ei varmaan vielä tuolloin tullut ajatelleeksi, että seuraavalla kaudella he kohtaavat toisensa eri joukkueissa Suomen maaperällä.
Amir Hinton ensimmäisestä pelaajasopimuksestaan Yhdysvaltojen ulkopuolelle: ”Olen innoissani tästä sopimuksesta Kouvojen kanssa. Kouvojen organisaatio ja joukkueen pelityyli vaikuttavat täydelliseltä paketilta minulle, olen valmis tarttumaan heti toimeen. Joukkue saa minusta kovaa raatavan pelaajan niin harjoituksissa kuin peleissäkin.”
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen: ”Amir Hintonilla on hurja upside. Pelkästään videoita tutkimalla voi sanoa, että kyseessä on yksi mielenkiintoisimmista pelaajista mitä Kouvolassa on nähty. Kyseessä on kuitenkin nuori pelaaja, joten mutkiakin tulee varmasti matkalla. Pelaajan agentti haluaa Amirin oppivan Fiba -tyylistä koripalloa ja siinä häntä pyritään auttamaan. Korisliigan maine on kovaa valuuttaa jo isompienkin agenttien markkinoilla.”
”Pyrimme olemaan taas hieman erilaisia tulevalla kaudella. Emme rekrytoi perinteistä nelospaikan pelaajaa lainkaan. Paikkaamme puuttuvia senttejä urheilullisuudella, joukkuepuolustamisella ja inhottavilla match upeilla hyökkäyspäässä. Joukkue alkaa olla pikku hiljaa kasassa, combo guard on vielä hakusessa.” – Lehtonen jatkaa.
”Kannattajamme, yhteistyötahomme, joukkueemme ja seuramme ansaitsee kokoonpanon, jota on mielenkiintoista seurata. Samaan aikaan haluamme ehdottomasti pitää huolta myös taloudestamme. Amirin mukaantulo sopii näihin ajatuksiin loistavasti.” – Kouvot Basket Oy:n urheilutoimenjohtaja Jukka Kyöstilä taustoittaa.
Kouvojen pelaajasopimukset kaudelle 2021-22: Tuomas Hirvonen, Oscar Storgård, Henri Permanto, Joel Mäntynen, Ilmari Toikkanen, Teemu Kristeri, Aapeli Syrjämäki, Daniel Rantapaju, Aarni Korkiatupa, Isiah Osborne (CAN), Hannes Pöllä, Makuach Maluach (AUS) ja Amir Hinton (USA).
Teksti: Niko Toivonen