Kouvot (8/9) koki tiistaina tappion kotiluolassaan Tampereen Pyrinnölle (5/12) pistein 74-80. Kouvot pelaa seuraavaksi tulevana lauantaina jolloin joukkue matkustaa Salon Vilppaan (9/8) vieraaksi. Kouvot voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen marraskuun alussa Kouvolassa pistein 95-82.
Tiistain kotiottelu Pyrintöä vastaan ei saa suuria hurraa-huutoja osakseen, ainakaan Kouvolassa. Ei riitä, että peli kulkee viimeiset minuutit kun ensin on annettu 21 pistettä eteen. Syystä tai toisesta Kouvot ei saanut konettaan käyntiin lainkaan ensimmäisellä puoliajalla (28-41) ja pitkälle kolmaskin jakso meni vielä vanhoilla höyryillä kun ero repesi suurimmillaan 21 pisteeseen (38-59). Kouvot onnistui kuromaan eroa pienemmäksi kolmannen jakson lopulla ja näin viimeiselle tauolle lähdettiin 14 pisteen vierasjohdossa (45-59).
Neljännen jakson alkuun Pyrintö kasvatti eron nopeasti 20 pisteeseen (45-65) kahdella onnistuneella kolmosella. Eroa oli kolmannen jakson lopussa saatu kavennettua kovalla työllä ja vaivalla, mutta se palautui kuin salaman iskusta lähes ennalleen. Kouvot toipui tästäkin vieden seuraavan 1,5 minuutin pätkän 8-0 (53-65) ja toivon kipinä syttyi, olihan kellossa aikaa vielä seitsemän minuuttia. Heti jakson puolivälin jälkeen Ricky Lindo (14/6) toi kolmosellaan Kouvot jo 10 pisteen iskuetäisyydelle (57-67).
Pyrinnön aikalisä kuitenkin toimi ja vieraat palauttivat eron 14 pisteeseen (60-74) kun peliaikaa oli jäljellä vain hieman yli kolme minuuttia. Tämän jälkeen Kouvot sai kaivettua vihdoin ja viimein taisteluilmeen esiin ja Thomas Gipsonin (18/6) kolmosella isännät tulivat jo kahden pisteen päähän kun peliaikaa oli jäljellä 20 sekuntia (74-76). Se oli kuitenkin liian vähän liian myöhään. Pyrintö pakotettiin vapaaheittoviivalle ja Luther Muhammad (14/4) heitti molemmat vaparit sisään (74-78). Kouvojen viimeinen kolmonen kolisi raudoissa jonka jälkeen Pyrinnön Mitchell Pelissier (6/4) viimeisteli loppupisteet 74-80 kolme sekuntia ennen summeria. Kouvot voitti viimeisen jakson (29-21), mutta näin jälkiviisaana voisi todeta, että matsi oli ratkaistu jo aikaisemmin.
Joukkueidensa parhaina pelaajina palkittiin Kouvojen Quan Jackson ja Pyrinnön Ilmari Toikkanen.
Kouvot: Thomas Gipson 18/6, Quan Jackson 17/4/1/3r/1t, Ricky Lindo 14/6/2t, Joel Mäntynen 10/8/1, Kyle Lofton 10/2/4, Aapeli Alanen 5/5/1/1t, Topias Jokela 0/4, Henry Boyd 0/0/2r ja Aarni Korkiatupa 0/0
Pyrintö: Jordan Ngatai 17/5/1/1r, Nighael Ceaser 15/14/2/2r/1t, Luther Muhammad 14/4/7/2r, Antero Lehto 14/2/5, Ilmari Toikkanen 9/6, Mitchell Pelissier 6/4/3/1r, Valtteri Leppänen 3/1/1 ja Kion Williams 2/1/1
Taistelu paikasta ylempään jatkosarjaan jatkuu lauantaina kun Kouvot matkustaa Saloon Vilppaan vieraaksi. Vilpas on sarjataulukossa kuudentena juuri viivan yläpuolella ja Kouvot kahdeksantena yhden voiton vähemmän saalistaneena. Välissä seitsemäntenä on KTP Basket tasapistein Kouvojen kanssa. Kolmikolla on runkosarjaa jäljellä vielä viisi ottelua.
Vuosien saatossa hyvänä kotijoukkueena tunnetuksi tullut Salon Vilpas on tällä kaudella tarjonnut kannattajilleen hieman poikkeavaa kaavaa sillä joukkueella on sujunut huomattavasti paremmin vieraissa (6/3) kuin kotona (3/5). Kotonaan Vilpas on voittanut Kataja Basketin (80-75), Lahti Basketballin (103-99) ja Korihait (95-89). Käytännössä kotivoittaja on tullut yksi kuukaudessa. Salohallin parketilla Vilpas on hävinnyt KTP Basketille (87-88), Karhu Basketille (69-72), Seagullsille (73-88), Tampereen Pyrinnölle (92-95) ja viimeisenä BC Nokialle (79-88).
Huomionarvoista Vilppaan peleissä on se, että lähes poikkeuksetta ne päättyvät pienellä marginaalilla suuntaan tai toiseen. Kouvojen tavoin Vilpas on viiden ottelun kuntopuntarissa voittanut otteluistaan kaksi. Viidestä tiukasta ottelustaan (+-5p) Vilpas on voittanut kaksi, Kouvojen vastaava saldo on kaksi voittoa ja kaksi tappiota.
Vilppaan viime kauden kotimaisesta rungosta jatkoivat kuluvalle kaudelle ”vanhat” sotaratsut Mikko Koivisto (8.9/1.5/3.2) ja Juho Nenonen (7.5/4.7) sekä ikitaistelija Riku ”Kaarinan barbaari” Laine (5.4/3.8). Uusina pelaajina Vilpas-logoon pukeutuivat hienon kauden pelannut takamies Teemu Suokas (14.9/3.9/5.0) ja sisäpelaaja Luukas Vaara (6.1/4.1/1.4). Onni Mäkynen, Thomas Rönnholm ja Tuukka Juntunen ovat kerryttäneet satunnaisesti peliminuutteja.
Vilppaan alkuperäisestä vahvistusnelikosta vain yksi on muuttunut sitten kauden alun kun Djimon Henson (12.2/1.6) vaihtui marraskuun puolivälissä huomattavasti monipuolisempaan Jamison Overtoniin (14.3/2.7/1.3). Takamies Tavon King (14.1/2.5/2.2), laituri Tyree Eady (9.1/4.2/1.3/1.6r) ja sentteri DeAndre Dishman (9.9/5.5) ovat pelanneet Salossa kauden alusta lähtien. King on mielenkiintoinen pelaaja, hyvänä iltana erinomainen, mutta toisinaan jää peleissä hieman varjoon. Kauden ensimmäisessä ottelussa Kouvoja vastaan King pelasi vahvasti nakuttaen 20 pistettä hyvillä tarkkuuksilla (2p 3/4 ja 3p 4/6).
Vilpas – Kouvot lauantaina 6.1. klo 19.00 Salohallilla ja Ruutu+ Urheilussa. Kouvolasta lähtee vierasjoukkueen tueksi myös fanibussillinen kannattajia.
Kuvat: Tuomo Tulokas