Kouvot on solminut valmentajasopimukset Kari Kurrosen (päävalmentaja) ja Antti Hurrin kanssa, sopimus kattaa kaudet 2025-2027. Kaksikko on valmentanut Kouvojen organisaatiossa jo usean vuoden ajan. Kurronen toimi kuusi vuotta Kouvot Akatemian päävalmentajana 1.divisioona A:ssa. Vuodesta 2023 lähtien Kurronen on toiminut Kouvojen edustusjoukkueen valmentajana. Hurri on toiminut Kouvojen edustusjoukkueen valmentajana vuodesta 2010.
Kuluvan kauden jälkeen Kouvojen päävalmentajana aloittava Kari Kurronen, 49, toimii tällä hetkellä toista kauttaan edustusjoukkueen valmentajana. Kurronen on aiemmin valmentanut Kouvoissa kaikissa juniorien ikäluokissa aina mikroista A-poikiin sekä aikuisten sarjoissa alueellisessa II -divisioonassa ja 1.divisioonassa (A ja B) Korikouvojen ja Kouvot Akatemian peräsimessä joten siirtyminen edustuksen valmentajasta päävalmentajaksi on pidetylle valmentajalle luonnollinen jatkumo.
Kurronen on toiminut Kouvoissa päävalmentajana A-pojissa (2009-15), miesten 1.divisioona B:ssä (2015-17) ja 1.divisioona A:ssa (2017-23). Näiden 14 kauden aikana Kurronen on voittanut joukkueineen A-poikien SM -kultaa (2014), hopeaa (2013) ja kahdesti pronssia (2022 ja 2023).
Kurronen on valmentanut useita miesten maajoukkuepelaajia ja lukuisia Korisliigapelaajia ennen heidän ensiesiintymistään kulloisellakin tasolla. Viimeisimpinä niminä mainittakoon vaikka Severi Kaukiainen, Vili Nyman ja Joel Mäntynen. Keväällä 2014 A-poikien SM -kultaa huuhtoneessa joukkueessa pelasivat Kurrosen joukkueessa muiden muassa Kouvolan omat pojat Alexander Madsen ja Tuomas Hirvonen.
Kari Kurrosella on maisteritutkinto koripallovalmentamisesta Liettuan (Kaunas) ja Kroatian (Split) urheiluyliopistojen yhteishankkeesta vuodelta 2019.
Kari Kurronen: ”Olen kiitollinen seurajohdon minuun osoittamasta luottamuksesta. Seuran entisten päävalmentajien listassa on paljon ihailemiani valmentajia, joten siitäkin syystä tälle jatkumolle pääseminen tuntuu erityisen hienolta. Moni ihminen ja yhteisö Kouvolassa ansaitsevat ”hatunnoston”, että Kouvojen pitkät perinteet koripallon pääsarjassa jatkuvat vahvana.”
Kouvot Basket Oy hallituksen jäsen Sami Pousi: ”Aloimme suunnittelemaan ja tekemään seuraavia askelia kohti tulevia kausia joulukuun alun jälkeen kun varmistui, että jatkamme Korisliigassa. Meillä on Kouvoissa ollut tällä kaudella mukana useita hyviä valmentajia ja katseemme kääntyi luonnollisesti heidän suuntaan. Kurrosen kanssa olemme useana vuotena aiemmin keskustelleet mahdollisesta päävalmentajapestistä ”joskus tulevaisuudessa” ja nyt se hetki oli molemmille osapuolille otollinen.”
”Kari Kurronen on ollut mukana Kouvoissa vuosikymmeniä ja on erittäin hienoa, että tämä pitkä työ Kouvojen parissa johtaa nyt päävalmentajan paikalle. Kuren työ ja näytöt nuorten pelaajien kehittämisessä Korikouvoissa ja kouluttautuminen Liettuan koriskouluissa takaa sen, että jatkossakin Kouvoissa on osaava kaveri päävalmentajana.” – Pousi jatkaa.
Antti Hurri, 42, tuli samaan aikaan Jyri Lehtosen kanssa mukaan Kouvojen edustusjoukkueen valmennukseen vuonna 2010. Kuluva kausi on Hurrille näin jo 16. peräkkäinen Kouvojen edustusjoukkueen valmentajana. Hurri on toiminut tänä aikana aisaparina yhdessä Jyri Lehtosen, Pieti Poikolan ja Tuomas Ojan kanssa. Syksyllä 2025 alkavalla kaudella tähän ketjuun liittyy neljäntenä Kari Kurronen.
Antti Hurri aloitti valmennuksen Kouvoissa vuonna 2004 jolloin hän valmensi yhden kauden seuran A-junioreita. Tämän jälkeen opinnot veivät miehen Joensuuhun ja tuona aikana Hurri toimi valmentajana Kataja Basketin miesten edustusjoukkueessa kausilla 2006-09. Lisäksi Hurri on toiminut urheiluakatemian lajivalmentaja Joensuussa kaudet 2006-09 ja Kouvolassa vuodesta 2009 alkaen.
Menestyksen myötä myös Hurrin mitalikaapissa alkaa olla mukavasti täytettä: Katajassa hopeaa (2009) ja pronssia (2007) sekä Kouvoissa kultaa (2016) ja hopeaa (2019).
Antti Hurri: ”Ensinnäkin onnittelut Kari Kurroselle päävalmentajapestistä. On kiva sitoutua pariksi vuodeksi Kuren aisapariksi koska meillä on pitkä historia niin juniori-, akatemia- kuin edustusjoukkueenkin parissa. Ei ole mitään syytä miksi sitä tarinaa ei kannattaisi jatkaa. Määrätietoisesti pelaajia kehittäen lähdetään viemään proggista eteenpäin.”
Sami Pousi: ”Samalla oli luontevaa jatkaa sopimusta Korisliigan kokeneimman kakkosvalmentajan kanssa. Antti Hurriin sopii kaikki samat sanat kuin Kurroseen. Pitkä työrupeama Kouvoissa, hyvä pelaajien kehittäjä ja ollut pitkään erinomaisten päävalmentajien opissa.”
”Haluamme kiittää nykyistä päävalmentajaamme Tom Coomania, joka on tehnyt erittäin hyvää työtä repaleisessa tilanteessa. Tom on kasannut joukkueen rivit hienosti yhteen ja joukkue on tällä hetkellä hyvässä iskussa. Odotamme innolla kevättä Tomin johdolla”.
”Jyri Lehtosen tilanne jatkuu samana ja tiedotamme mikäli muutoksia tapahtuu.” – Pousi päättää.
Artikkelikuva: Janne Virtanen (@kelpomies)