Kouvojen (11/20) Korisliigakausi 2025-26 tulee päätökseen keskiviikkona, kun joukkue esiintyy viimeistä kertaa tällä kokoonpanolla upean kotiyleisön edessä. Sarjasijoituksen kannalta ottelussa ei ole panosta, mutta luonnollisesti joukkue haluaa päättää kauden voittoon ja kiittää samalla kotiyleisöä kauden aikana saamastaan hienosta tuesta. Voitollaan Kouvot myös tasaisi kotiluolan saldonsa, tällä hetkellä voittoja on seitsemän ja tappioita kahdeksan. Vieraaksi MLL Areenalle saapuu sarjassa viimeiseksi jäävä Kobrat (6/25).
Vaikeuksista huolimatta Kouvot on itse asiassa pelannut tuloksellisesti melko hyvän jatkosarjan vaikka esitys ei pudotuspeleihin riittänytkään. Hyökkäys toimi kohtuullisen mukavasti koko kauden (87p), mutta jatkosarjan edetessä myös puolustus on ottanut suuria askeleita parempaan suuntaan. Kouvoja vastaan tehtiin runkosarjassa keskimäärin 96 pistettä ottelua kohden. Jatkosarjassa vastaava lukema on ollut ennen viimeistä ottelua 85 pistettä. Viidesti vastustaja on jätetty alle 80 pisteen. Runkosarjassa se ei onnistunut kertaakaan.
Tarkastellaan tovi 10 matsin mittaista jatkosarjaa ennen päätöskierrosta. Pyrintö (7/2) pelasi vahvimman jatkosarjan ja taistelee tämän myötä viimeisessä ottelussaan Katajaa vastaan seitsemännestä sijasta. Molemmat joukkueet etenevät pudotuspeleihin, mutta voittaja välttää Salon Vilppaan kohtaamisen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Tsemppiä matkaan molemmille pudotuspeleihin. Seuraavilta sijoilta löytyvät Kouvot (5/4) ja Kataja (5/4). Mikäli Kouvot voittaa keskiviikkona, jää se vain kaksi sarjapistettä LaBan tai Bisonsin taakse. No sillä ei ole mitään käytännön merkitystä, mutta osoittaa edelleen, että Kouvojen jatkosarja oli kohtuullisen hyvä vaikka lopullinen tavoite, pudotuspelipaikka jäikin saavuttamatta.
Viimeisellä kierroksella kohtaavat Lahti Basketball (4/5) ja Bisons (4/5) kilvoittelevat sijasta yhdeksän, pudotuspeleihin ei ole enää mahdollisuuksia. Kobrat (2/7) on voittanut jatkosarjassa kaksi ottelua, kotonaan Kouvot (86-83) ja LaBan (101-100). Kobrien taival jatkuu näillä näkymin ensi kaudella 1divA:n puolella.
Niin Kouvot kuin Kobratkin voittivat edellisen ottelunsa, joten toinen joukkueista lähtee kesälaitumille voittoputkessa. Kauden keskinäisissä otteluissa Kobrat johtaa voitoin 2-1, kaikki ottelut ovat päättyneet niukkaan kotivoittoon. Suurin piste-ero on ollut neljä pistettä. Kouvot voitti avauskohtaamisen (90-88), mutta sen jälkeen Kobrat on ollut kahdesti vahvempi. Tammikuussa Kobrat voitti neljällä (94-90) ja helmikuussa kolmella pisteellä (86-83).
Kobrat joutui luopumaan jatkosarjan aikana kahdesta avainpelaajastaan. Ensin Katajasta kesken kauden Lapualle siirtynyt takamies Jaquan Carlos (23.4/3.9/6.2) lähti Puolaan ja pian tämän jälkeen samaan sarjaan siirtyi myös järkälemäinen sisäpelaaja Efton Reid (17.0/10.7/1.8). Aiemmin joulukuussa Kobrat menetti takamies Damian Dunnin (23.0/5.6/3.2) Israeliin. Nämä muutokset eivät voi olla näkymättä Kobrien pelissä, siksi kovista pelaajista tässä puhutaan. Joukkueessa jatkavat edelleen laiturit Tamenang Choh (23.0/9.1/3.5) ja Korihaista kesken kauden lakeuksille saapunut Bobby Planutis (12.4/5.2/1.7). Choch on takonut viimeiseen kuuteen matsiin keskimäärin 29 pistettä teholukeman osoittaessa 42. Melkoinen kaveri.
Kobrien kotimainen kaarti voidaan jakaa kahteen kategoriaan, kokeneet ja nuoret. Kokenutta osastoa edustavat Antto Nikkarinen (3.8/2.5/3.7), Miikka Marttinen (6.6/3.2/1.5), Jussi Turja (3.3/1.5) ja Juho Lehtoranta (3.1/1.7). Nuoremmasta kaartista esiin ovat kauden aikana nousseet Simeon Stefanovic (7.6/1.6/2.6) ja Veeti Helakorpi (3.0/3.2).
Kouvojen kokoonpanosta kauden kaikki 31 ottelua on pelannut tasan yksi pelaaja, Tuukka Härsilä. Kotimaisista pelaajista Teemu Kristeri (30) ja Aarni Korkiatupa (28) pääsevät melko lähelle täyttä määrää. Seuraavina ovat vuorossa Rasmus Lindberg (24), Patrik En (18) ja Joona Heinonen (17).
Ulkomaalaisvahvistusten osalta tilanne on vieläkin karumpi. Eniten otteluja on vyöllä Tobias Rotegårdilla (29). Sitten tuleekin raju pudotus: Brandon Stroud (22) ja Tai Bibbs (21). Kaksikko on ollut avausviisikossa kaikissa pelaamissaan otteluissa. Wesley Cardet Jr (13) ja Devontae Blanton (11) tulivat joukkueeseen kesken kauden, mutta ovat myös saaneet oman osansa loukkaantumisista, ikävä kyllä.
Kouvot lähtee kauden viimeiseen otteluun samasta lähtökohdasta kuin oikeastaan koko kauden, osa pelaajista on sairastuvalla ja parasta kokoonpanoa ei saada jalkeille tälläkään kertaa. Tarkemmin tilanne selviää vasta pelipäivänä. Tämän hetken tiedon mukaan kokoonpanossa ovat keskiviikkona ainakin kaikki neljä Kouvojen omaa kasvattia: Teemu Kristeri, Patrik En, Joel Toikka ja Renne Ikäläinen.
Kouvot kiittää yhteistyökumppaneitaan, jotka mahdollistavat yleisölle ilmaisen sisäänpääsyn tähän kauden viimeiseen otteluun. Puoliajalla esiintyy taikuri-jonglööri Janne Mustonen. Nyt mökki täyteen ja tunnelmaa matsiin!
Kerran vielä pojat!!
Kouvot – Kobrat keskiviikkona 18.3. klo 18.30 alkaen Kouvolan MLL Areenalla. Otteluun vapaa pääsy. Tervetuloa matkaan mukaan kannustamaan Kouvot voittoon!
Teksti ja pelikuvat: Niko Toivonen





