Otteluraportti
Tiistaina 28.12.2021 nähtiin Jatke Areenalla mielenkiintoinen ottelu, kun Kouvot iskivät yhteen Uudenkaupungin Korihaiden kanssa. Kouvot olivat lopulta parempia lukemin 103 – 80. Korihait olivat muutaman pisteen johdossa heti alussa, mutta muuten koko ottelu mentiin Kouvojen käskytyksessä. Illan parhaan pistesaldon nakutteli Makuach Maluach. Tilastot näyttivät ottelun päätyttyä hänellä 30 pistettä, viisi levypalloa ja viisi koriin johtanutta syöttöä. Myös Kouvojen tuoreimmalla hankinnalla Robert ”Trey” Hallilla oli ihan hyvä ilta, kaikkiaan 17 pistettä, seitsemän levypalloa ja viisi syöttöä.
Kotimaisista liekeissä oli Henri Permanto 19 pisteellä, kahdella levypallolla ja neljällä syötöllä. Niin ikään Hannes Pöllä onnistui parantamaan tilastolukemiaan 13 pisteellä ja huikealla kahdeksalla levypallolla. Kouvojen kolme parasta kategorisesti jaoteltuna oli pisteissä Makuach Maluach, levypalloissa Hannes Pöllä ja syötöissä Tuomas Hirvonen. Kouvojen vakiokokoonpanosta puuttui Amir Hinton Covid-19 health- and safety protokollan vuoksi.
”Joskus kun häviää muutaman matsin niin se voi viedä vähän iloa ja itseluottamusta. Joulutauko tuli meille siinä mielessä hyvään saumaan. Hintonin poisjäänti viime metreillä ei huolestuttanut, enemmän huolestutti Korihaiden joukkueen rakenne. Me ollaan nyt yhden voiton päässä, että voitaisi varmistaa pudotuspelipaikka. Kunhan saadaan toivottavasti jossain vaiheessa varmistettua paikka kuuden joukossa niin pystytään peluuttamaan tarvittaessa vähän eri tavalla. Hienoa nähdä, että tällä hetkellä Permannon Henkka nostaa itseään vahvasti läpi Korisliigassa.” – Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoo
”Korihailla on hyviä heittäviä isoja pelaajia joiden kanssa oltiin vaikeuksissa, mutta sitten alettiin löytää meille hyviä match uppeja pelin edetessä. Loppujen lopuksi voitto tuli puolustuksen kautta. Hinton ottaa meillä eniten heittoja, mutta onnistuttiin paikkaamaan tämä aika hyvin tänään. Yksi peli otetaan kerrallaan ja yritetään kehittyä koko ajan paremmaksi kohti kevättä.” – Kouvojen Henri Permanto toteaa.
”Maluach oli tänään herra talossa. Ensimmäinen puoliaika oli aikamoista hyökkäysilottelua molempiin suuntiin. Meidän puolustus ei ollut hyvää. Hyvin tultiin kuitenkin puoliajalta ja mukaan peliin. Vähän meidän avainpelaajat väsyivät lopussa. Odotetaan että saadaan tällä viikolla tähän porukkaan vielä yksi palanen mukaan. Se tulisi varmasti auttamaan meitä.” – Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikunen sanoo.
”Korisliigassa pelataan peliä josta minä pidän, vauhdikasta peliä ja paljon hyviä pelaajia. Ensimmäisellä puoliajalla pelasimme ihan hyvää peliä ja kolmannella jaksolla tulimme uudestaan mukaan. Meidän pitää tehdä vähemmän pieniä virheitä niin voittojakin tulee.” – Korihaiden Mitchell Smith sanoo.
Lähteet: Basket.fi ja Ruutu suoratoistopalvelu




